29.4.05

Ratkaisu esiopetuskiistaan

Kasvatus- ja opetuslautakunnassa oli useita keskustelua herättäneitä aiheita. Koululaisten matkatukien heikennykset siirrettiin myöhemmäksi, pohdittavaksi jäivät uudet tuotantosopimukset ja eskarin järjestäminen.

Tilaaja-tuottaja –malli tarkoittaa KOPLAn toimisektorilla lähinnä sitä, että julkishallinto simuloi kapitalismia eli leikkii kauppaleikkiä keskenään. Tilaaja Tampereen kaupunki ostaa Tuottaja Tampereen kaupungilta opetus- ja päivähoitopalvelunsa. Sosiaalidemokraattien Jukka Vuorinen teki minun kannattamanani muutosesityksen sopimuksiin: hän ehdotti, että ”tuotannon” sijasta voitaisiin puhua ”kasvatustoiminnasta” ja ”tuotteen” sijaan ”varhaiskasvatuspalvelusta”. Jäimme kuitenkin äänestyksessä tappiolle.

Esikouluopetus on ollut koko kevään vaikea kysymys. Arvioin tilanteen kokouksessa niin, että osa kannatti eskarin pohjaesityksen mukaan eskari-ikäisten lasten keskittämistä 65 päiväkotiin, toiset taas systeemin pitämistä ennallaan. Mikäli ensimmäinen kanta voittaisi, vuosittain 120 lasta vaihtaisi tarhaa vuotta ennen koulua. Mikäli toinen kanta voittaa, päätös menee kaupunginhallitukseen, joka muuttaa sen pohjaesityksen mukaiseksi ja lopputulos on sama. Esitin kompromissia, jossa lapset saisivat halutessaan päivähoidon edelleen vanhassa tarhassaan, mutta kävisivät päivittäiset eskarit keskitetyissä yksiköissä. Ratkaisu hyväksyttiin lopulta yksimielisesti: ei se hyvä ollut, mutta paras, mitä saimme aikaan.