17.9.05

Jotain hyvääkin

Kisapuiston 10-vuotistilaisuuden yhteydessä sain tutustua kaupungin perheryhmätoimintaan. Vaikka yleensä valitan täällä päiväkirjassa vain epäkohdista, nyt oikein innostuin, kyllähän meillä edes jotain tehdään oikein! Perheryhmällä tarkoitetaan päivähoitoa, johon myös vanhemmat osallistuvat. Se on suunnattu äideille ja isille, jotka kaipaavat tukea vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Ryhmien kautta syntyy myös vertaisverkostoja, jotka kannattelevat vielä ryhmän loputtuakin.

Tampere on kehittänyt perheryhmätoimintaa aktiivisimmin koko Suomessa – täältä onkin valmistumassa työ- ja ohjekirja muiden alueiden käyttöön. Kaupungilla on perheryhmiä neljässä pisteessä ja lisäksi se tukee kahta kaupunkilähetyksen ryhmää. Ryhmiä on erilaisia, niissä käydään 1-5 kertaa viikossa ja lapset ovat yleensä vauvoista kolmivuotiaisiin. Tapaamiset koostuvat toimintahetkistä lasten kanssa ja aikuisten juttutuokioista päiväuniaikaan. Toiminta on halpaa verrattuna saavutettuihin tuloksiin.