14.11.06

”Antaisitko lapselle kiven, kun hän pyytää leipää?”

Eilen hyväksyttiin Tampereella ensimmäinen tilaaja-tuottajamallin mukaan rakennettu talousarvio. Elämme jännittäviä aikoja: kun lähes kaikki momentit jaetaan uudestaan, on suuri vaara, että sieltä jonkin palvelun rahat unohtuvat kokonaan ja aika monen arvioidaan väärin. Toisaalta meillä valtuutetuilla ei ole mitään mahdollisuutta arvioida, mihin tässä nyt painotutaan, koska viime vuoden talousarviossa luvut koottiin ihan toisin. Valtuuston epävarmoista tunnelmista johtuen saatiin vielä viimeisissä neuvotteluissa sen verran hyviä asioita, että talousjohtaja Juha Yli-Rajala sai päänsäryn ja kommunistien Jari Heinonenkin lähti budjettisopuun mukaan.

Käsittelyssä sain vastauksen aloitteeseeni aamiaistarjoilun käynnistämisestä Tampereen koulussa. En kyllä suoraan sanoen odottanutkaan, että se kerralla menisi läpi, mutta sainpahan keskustelua aikaiseksi. Seuraavassa valtuustossa teen vaatimattomamman aloitteen aamiaiskokeilusta ainakin yhdellä ala-asteella. Olen myös sopinut aiheesta tapaamisen tulevan lasten ja nuorten asioiden apulaispormestarin Sirkka-Liisa Virtasen kanssa. Yhden koulun kokeilu on siinä rajoilla, että sen voisi läpi saadakin.

Aloitteeni taustalla on ajatus siitä, että poliitikot eivät voi loputtomiin vastata lasten pahoinvointiin lisäämällä psykologeja. Jotain on voitava tehdä myös niille syille, joiden vuoksi ikäkaudesta riippuen 10-20 % nuorista kärsii mielenterveysongelmista. Yksi voimakkaasti syrjäyttävä tekijä on leimautuminen koulussa häiriköksi. Ja niinhän siinä käy, jos aamiainen jää väliin.

Saamassani vastauksessa ei sinällään ideaa tuomittu, mutta toivottiin keskustelua kodin ja koulun työnjaosta. Minusta koko aihe on absurdi: Ensinnäkin olennainen asia on lapsista huolehtiminen, ei eri instituutioiden reviirirajat. Toiseksi, jako näihin kahteen jättää kasvatusvastuun ulkopuolelle koko muun yhteisön.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä jotain aivan käsittämätöntä tuo sinun intosi hoitaa kaikki asiat yhteiskunnan voimin. Lapset voinevat syödä aamiaista kotona. Yhteys syrjäytymisen ja aamiaisen välillä on suorastaan heppoinen, mutta kaipa sinunkin täytyy tuntea tekeväsi jotain.

ruupert kirjoitti...

Kiinnostava ja tuore ajatus. Miten aamiaistarjoilu käytännössä hoidettaisiin kun jotkut (ehkä jopa suurin osa) kuitenkin voivat ja haluavat syödä aamiaisensa kotona?

Aamutoimet ovat merkittävä osa perheen yhteisiä arkirutiineja ja aamiainen on sen tärkeä osa. Mielestäni ei pitäisi ainakaan kannustaa ulkoistamaan sitä kouluihin.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta aloite on hyvä! Minä en käsitä, miksi kellään on jotain sitä vastaan, että "yhteiskunta" antaa lapsille ruokaa. Tuollaiset lapset voinevat syödä kotona -kommentit tulevat lintukodossa kasvaneilta ihmisiltä, jotka eivät pysty näkemään mitä oman elämänpiirin ulkopuolella tapahtuu. Ei kai lapsia pidä rangaista, jos aikuiset eivät anna ruokaa? Itse koulumaailmassa työskennelleenä olen nähnyt, kuinka maanantaisin kouluruokaa menee enemmän. Kaikki eivät ole kotonaan saaneet riittävästi syötävää viikonlopun aikana. Hyvä että joku yrittää tehdä asialle jotain. Tsemppiä, Anna!

Anonyymi kirjoitti...

Onhan päiväkodissakin aamiainen niille lapsille, jotka eivät ehdi sitä kotona syömään. Miksi ei siis kouluissa? Useilla vanhemmilla on aamuisin kiire töihin, etenkin jos haluaa tulla kotiin järkiaikaan. Mahtavaa että joku ehdottaa konkreettisia toimenpiteitä - ei ongelmat poistu sillä, että vuosikaudet pohditaan että olisihan tämä nyt vanhempien vai koulun tehtävä. Onnea yritykseen saada edes yksi kokeilu aikaiseksi!

Anna Kontula kirjoitti...

Oma ideani on muotoilu skotlantilaisen mallin pohjalta - tietenkin Suomen oloihin soveltaen ja tamperelaisia opettajia ja terveydenhoitajia konsultoituani.

Glasgowssa 42 000 lapsesta vain 7000 syö päivittäin aamiaisen koulussa. Käytäntö ei siis näytä rappeuttaneen aamiaisperinnettä niiltä osin, kuin sellainen perheillä on olemassa. Toisaalta järjestely on kiitetty ja selvästi lisännyt lasten terveyttä ja keskittymiskykyä.

Ideana on noin puolta tuntia ennen koulun alkua (esim. 7.30 ja 8.30) tarjolla oleva aamiainen, johon kuuluisi puuroa, leipää ja tuoreita vihanneksia tai hedelmiä tms. Se olisi vapaaehtoinen, joten aamiaisen voisi ihan hyvin syödä edelleen myös kotona.

Yhteinen aamiainen käy kuitenkin koko ajan harvinaisemmaksi. Usein jo sisarustenkin koulun alkamisajat vaihtelevat, ja tietenkin aikuisten työelämä epäsäännöllistyy jatkuvasti. Tällä hetkellä on ilmeisen tavallista, että osa lapsista aloittaa päivänsä tyhjin vatsoin tai ovat syöneet vain jotain pientä ja nopeaa.

Sitten on tietenkin perheet, joissa erilaisten ongelmien vuoksi lapset jäävät ilman aamiaista. Syynä voi olla vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmista johtuva epäsäännöllinen elämänrytmi. Tiedänpä sellaisiakin tapauksia, joissa syynä on ollut köyhyys. Mikään näistä ei ole lapsen vika ja on kohtuutonta, että lapset joutuvat tilanteesta kärsimään.

Ajattelumme kasvatusvastuun vierittämisestä pelkästään vanhemmille on historiallinen poikkeus: useimpina aikoina useimmissa paikoissa kasvatusvastuu on jakautunut laajemmin, esimerkiksi suvun, kylän tai jonkin muun yhteisön kesken. Oletan, että juuri näiden luonnollisten verkostojen puuttuminen tekee nyky-yhteiskunnasta niin lapsivihamielisen. Miten asia sitten on muutettavissa, se onkin jo vaikeampi kysymys. Me voisimme alkaa vaikka ajatuksesta, että viime kädessä on koko yhteisön vastuulla pitää lasten vatsat täynnä.