10.10.07

Kaikkien maiden seksityöntekijät, liittykää yhteen!

Vielä yhdestä asiasta haluan Sofian reissuni (ks. edelliset blogimerkinnät) pohjalta kertoa: Sofiassa nimittäin järjestyi ensimmäinen laajempi tapaaminen seksityöntekijöiden eurooppalaise verkoston ICRSE:n ja SWANin eli Itä-Euroopan ja Keski-Aasian seksityöntekijöiden kattojärjestön välillä. Tapaaminen oli historiallinen, sillä en tiedä kahden maanosan seksityöntekijäverkostojen koettaneen aikaisemmin näin organisoitua yhteistyötä. Jopa paikallinen seksityöntekijöiden järjestäytyminen on vasta alussa, kansainvälisesti vielä haparoivempaa.

Järjestöillä on paljon yhteistä. ICRSE perustettiin vuonna 2005 (olen kirjoittanut siitä blogissani aikaisemmin) ja SWAN vuotta myöhemmin. Molemmat ovat omaksuneet (tietääkseni) alun perin San Franciscossa kehitetyn kaksoisrakenteen: jäseniksi pääsevät entiset ja nykyiset seksityöntekijät, mutta myös ”liittolaiset”, millä tarkoitetaan seksityöntekijöiden parissa työskenteleviä ja heidän näkökulmaansa kunnioittavia sosiaali- ja terveysalan ihmisiä, ihmisoikeus- ja ammattiyhdistysaktivisteja sekä tutkijoita. Myös SWAN omaksui Brysselissä hyväksytyn seksityöntekijöiden oikeuksien manifestin ja on kääntänyt sitä useille kielille.

Oikeastaan ainoa konkreettinen tapaamisessa sovittu oli yhteinen kampanja seksityöntekijöihin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 17.12. Tärkeämpää kuitenkin oli, että ihmiset tapasivat toisiaan, verkostoituivat ja jakoivat kokemuksia. Langat kahden mantereen seksityöntekijöiden arkeen ovat hentoiset, mutta ne ovat olemassa.

9.10.07

Seksityö Euroopassa 2007

Jatkoa Sofian kuulumisiin… Tässä lyhyitä huomioita seksityöntekijöiden asemasta eri puolilla Eurooppaa.

Euroopassa yleensä on TAMPEPin mukaan selkeä tendenssi traditionaalisesta katuprostituutiosta sisätiloihin. Syynä on tiukentunut samanaikaisesti monissa maissa tiukentunut kontrolli. Erityisesti muutos näkyy Etelä-Euroopassa, joissa joillakin kaduilla on päivystetty jo tuhansien vuosien ajan. Pohjoisemmassa muutoksen taustalla saattaa olla myös uusi kommunikaatioteknologia. Toinen iso trendi on liikkuvuuden lisääntyminen. Köyhemmistä maista matkataan kiihtyvällä tahdilla rikkaampiin seksitöihin, mutta myös rikkaiden maiden seksityöntekijät vaihtavat toimialuettaan, joko parempien tulojen tai pienempien riskien toivossa (ja jotkut ihan vaan nähdäkseen maailmaa).

Puolassa tämä muutos on vaikuttanut niin, että kadulla toimivat edelleen ne vanhemmat seksityöntekijät, jotka ovat siellä tottuneet toimimaan, mutta nuoremmat siirtyvät järjestäen sisätiloihin. Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä monissa muissa maissa ero on etninen: paikalliset tekevät sisä- ja maahanmuuttajat ulkotöitä. Sosiaalityöntekijä Puolasta kertoi myös ongelmista tautitorjunnassa: vaikka he ovat saaneet aikaiseksi anonyymin testausjärjestelmän, parittajan alla työskentelevät naiset eivät voi sitä käyttää, sillä parittaja vaatii testitulokset säännöllisesti nimellä (muutenhan sairastunut nainen voisi laittaa ystävän puolestaan testeihin). Parittajan takaamat säännölliset testit ovat huono juttu siksikin, että se tuudittaa asiakkaat väärään turvallisuuteen ja saa heidät vastustamaan turvaseksiä. Jos seksityöntekijä sairastuu, hänet palautetaan lähtömaahan. Lisäksi turvaseksin suosiota laskee se, että seksityöntekijän täytyy itse ostaa kondominsa. Kun aktin hinta on 10 euroa ja Durex on hyvinkin euron luokkaa, se on jo iso menoerä.

Iso-Britanniassa Lontoossa miesten miehille tarjoamat seksipalvelut ovat siirtymässä Latinalaisesta Amerikasta tulevien seksityöntekijöiden käsiin. Maahan tullessaan he työskentelevät ensin jokin aikaa gay-bordelleissa, mutta siirtyvät heti kieltä opittuaan joko itsenäisiksi tai seuralaispalvelujen listoille. Mielenkiintoinen ja ainakin itselleni uusi asia oli, että monet heistä käyttävät steroideja lisätäkseen lihasmassaa ja siten parantaakseen asemiaan seksimarkkinoilla. Lähtö- ja kohdemaiden suurten tuloerojen vuoksi on seksillä mahdollista päästä huomattaviin ansioihin. Kotimaassaan ainakin osa palaa heterokulttuuriin.

Saksassa siirtyminen hyvinvointivaltiosta neoliberaaliin riskien ja haittojen hallintaan on johtanut siihen, että erityisryhmiä ei enää edes yritetä sulauttaa valtaväestölle suunnattuihin palveluihin. Niille on olemassa erityispalvelut erityistiloissa – erityiskontrollin alla. Pahimmin tämä iskee sellaisiin ryhmiin, jotka kantavat kaksoisstigmaa, esimerkiksi huumeita käyttäviin seksityöntekijöihin. He ovat valtakulttuurista psykososiaalisesti eristäytyneitä, mutta eivät toisaalta identifioidu myöskään seksityöntekijöiden omiin vertaisyhteisöihin. Kaksoisstigman vuoksi he ovat vahvasti kriminalisoituja. Lain suojan puuttumisen ohella he ovat usein poikkeuksellisen kykenemättömiä suojelemaan itseään esimerkiksi hyväksikäytöltä ja raiskauksilta. Saksassa tuli voimaan 2002 laki, joka sääntelee prostituutiota. Samalla alalta pois tahtovien tukitoimia parannettiin. Käytännössä laki on toiminut hyvin niiden seksityöntekijöiden kohdalla, joilla on riittävä taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma. Samalla kuitenkin vastentahtoinen ja harmaa prostituutio on lisääntynyt. Laki on tuonut joitakin parannuksia entiseen, mutta paikallisten mukaan se pitäisi miettiä kokonaan uudestaan samanaikaisesti ulkomaalais- ja huumelakien kanssa.

Ranskassa tiukat parituslait kieltävät edelleen seksityöntekijöiltä yhteistoiminnan. Samanaikaisesti poliisi ei tarjoa mitään suojaa, paikoitellen on jopa turvallisuusuhka. Paikallinen seksityöntekijöiden järjestö onkin kampanjoinut sen puolesta, että seksityöntekijät tukeutuisivat toisiinsa. ”Parempi olla hengissä kuin kunnioittaa lakia!”

Pietarissa seksityö on jakautunut kahtia, lähinnä internetin kautta toimiviin itsenäisiin seksityöntekijöihin ja bordellien ja hotellien organisoituun toimintaan. Tavoitettujen seksityöntekijöiden keski-ikä on 23, heillä on toisen asteen koulutus ja he ovat pääosin muualta tulleita. Osa jatkaa matkaansa edelleen länteen

8.10.07

Terveyspalvelut kaikille

Terveisiä Sofiasta, Social Inclusion and Health - Crossing the Borders -konferenssista:

EU:n Correlation-verkoston tavoitteena on kehitellä käytäntöjä ja politiikkoja, jotka takaisivat kaikille ihmisille yhtäläiset oikeudet terveys- ja sosiaalipalveluihin (ja myös laajemmin yhteiskuntaan). Olen ollut monissa fiinimmissä seminaareissa, mutta en varmaan yhdessäkään, jossa niin monella osallistujalla on niin rautainen kokemus käytännön ruohonjuuritason työstä todella vaikeissa olosuhteissa. Suurin osa verkoston jäsenistä on seksityöntekijöiden, huumeiden käyttäjien, maahanmuuttajien ja/tai nuorten parissa työskenteleviä sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöitä, tutkijoita ja aktivisteja. Toimintaan kuuluu vahva vertaistuen ja emansipaation ideologia, joten sitä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä ’kohderyhmiin’ kuuluvien ihmisten kanssa. Tämänkin tapahtuman yhteydessä oli sekä huumeiden käyttäjien että seksityöntekijöiden kansainvälisten verkostojen tapaamiset.

Yksi verkoston keskeisistä tavoitteista on universaali pääsy terveyspalveluihin. Kyse on ennen muuta ihmisoikeuksista, mutta vaatimuksen toteutuminen hyödyttäisi suoraan myös etuoikeutettua natiiviväestöä: esimerkiksi hiv:n leviämisriski on huomattavasti pienempi, jos kaikki hoidetaan. Ongelmana on, että Euroopassa on kahden luokan potilaita. Periaatteessa terveyspalveluihin oikeutettujen maahanmuuttajien pääsyä terveydenhuollon piiriin rajoittavat systeemin byrokraattisuus, rasismi ja monikulttuurisen kompetenssin puute.

Brittitutkija Jane Fountain esitteli projektiaan, jossa pohdittiin maahanmuuttajien pääsyä terveyspalveluihin. Hänen mukaansa maahanmuuttajaystävällisen mallin kehittely edellyttää ainakin
  • maahanmuuttajien avainhenkilöiden hyödyntämistä portteina kulttuuriin
  • palvelujen käyttäjä tai hänen taustaryhmänsä ovat oikeasti mukana palvelujen suunnittelussa, eivät vain satunnaisia lausunnonantajia
  • palvelun käyttäjien joukosta rekrytoidaan vapaaehtoisia ja palkattuja työntekijöitä tuottamaan palvelua

Näissä kaikissa on tietenkin tärkeää huomata, että kategoriaan ’maahanmuuttaja’ kuuluminen ei tee päteväksi edustamaan ketä tahansa ei-natiivia. Chileläisellä ateistilla ja pakistanilaisella muslimilla voi olla todella vähän yhteistä, ja usein miesten valikoituminen maahanmuuttajaryhmien äänitorviksi on johtanut maahanmuuttajanaisten tarvitsemien palvelujen vähättelyyn, tyyliin ’meidän yhteisössämme ollaan yksiavioisia, joten sukupuolitautitesteille ei ole tarvetta’.

Fountainin malli on kannatettava, mutta valitettavasti sen edellyttämien toimenpiteiden kanssa ollaan Suomessa ihan alkumetreillä. Ja sitten on muistettava, että näilläkin eväillä kyetään tarttumaan vain siirtolaisten yhteen segmenttiin, siihen, joka on virallisesti ja pitkäaikaisesti maassa. Nopeasti maasta toiseen muuttavat ihmiset (joiden määrä kasvaa koko ajan) eivät voi osallistua palveluiden suunnitteluun, ja paperittomat siirtolaiset (joiden määrä myös kasvaa) ovat ulkona koko palvelujärjestelmästä. Omakin tutkimustyöni tavoittaa vain Suomessa pitempään asuvia seksityöntekijöitä, sillä pikaisilla kävijöillä ei ole aikaa/intressiä lähteä pitkäjänteiseen tutkimusyhteistyöhön.

Liikkuvien siirtolaisten osalta näyttivät muut olevan toistaiseksi yhtä keinottomia kuin minäkin. Kuitenkin monilla aloilla pahimmat ongelmat ja ihmisoikeusloukkaukset liittyvät juuri tähän nopeasti vaihtuvaan työvoiman segmenttiin, joten siihen kiinni pääseminen olisi äärimmäisen tärkeää. Ainoa keino näyttäisi olevan rajat ylittävä toiminta, mutta niin kauan kuin tutkimus- ja kehittämisrahoitus on pitkälti kansallista, kansainväliseen kenttätason tutkimukseen on vaikea löytää rahoitusta.

Sen sijaan paperittomien (mutta pitkäaikaisesti paikallaan oleskelevien) siirtolaisten kanssa Euroopassa ollaan Suomea valovuosia edellä. Monissa maissa on lähinnä kolmannen sektorin toimesta lähdetty kehittelemään anonyymejä terveys- ja sosiaalipalveluja heitä varten.

16.9.07

Luostarielämää

Vietin viikonlopun luostarissa. Ottamatta kantaa uskontoon jos toiseenkaan, miettikääpä maailmaa, jossa:

Jokainen omistaisi yhden päivän viikosta perheelle ja rauhoittumiselle.

Jokainen (riippumatta mielenterveydestä tai -sairaudesta) kävisi silloin tällöin juttelemassa elämästään ammattiauttajan kanssa. Nämä rippisuhteet kestäisivät useimmiten vuosikausia.

Jokainen lapsi saisi vanhempiensa lisäksi vähintään kaksi kummia, joilla ihan oikeasti olisi velvollisuus tukea lasta kasvussa ja vanhempia lapsesta huolehtimisessa.

Monta nyky-yhteiskunnan ongelmaa saataisiin näillä eväillä huomattavasti paremmalle tolalle…

Bussillinen turisteja pyysi saada valokuvata mua. Vähän ihmettelin, mutta mikä minä olen kieltämään: myöhemmin sitten selvisikin, että luulivat nunnaksi…

9.9.07

Pro-tukipiste Tampereelle

Pro-tukipiste avasi Tampereelle oman yksikön. Onnea vastasyntyneelle! Ihan pikkujutusta ei ole kysymys, sillä nyt (vuosien vääntämisen jälkeen) katsotaan ensimmäistä kertaa, onko seksityöntekijöiden erityispalveluille kysyntää pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Rahoitusta on 2,5 vuodeksi. Mikäli Tampereelle löytyy siinä ajassa toimiva konsepti, sitä voitaneen hyödyntää myös muissa samankokoisissa kaupungeissa.

Ihan Hesan mallin mukaan täällä ei voi lähteä liikkeelle, vaan tavallaan selvitystyö on alettava alusta. Helsingissä Pro-tukipisteen palveluja käyttävät lähinnä ulkomaalaiset, mutta oletettavaa on, että Tampereella suomalaisten osuus seksimarkkinoista olisi huomattavasti suurempi. Suomalaiset erottaa ulkomaalaisista ainakin yksi asia, heillä on nimittäin KELA-kortti ja siten mahdollisuus hakea terveyspalveluja tavanomaisia väyliä pitkin. (Vasta tutustuttuani ulkomaalaisiin seksityöntekijöihin itse asiassa ymmärsin, kuinka kallisarvoista muoviläpyskää kannan rahapussissani.)

Olen yleensä suhtautunut varovaisesti erityisryhmien erityispalveluihin. Helposti siinä käy niin, että muutenkin marginaalissa olevia ihmisiä marginalisoidaan entisestään. Pikemminkin yleisiä palveluja pitäisi kehittää siihen suuntaan, että siellä kyettäisiin suhtautumaan monenlaisiin tilanteisiin ja ihmisiin. Ja totta on, että suurin osa seksityöntekijöiden tarvitsemista palveluista itse asiassa hoituukin valtavirrassa, ilman että seksityöstä on tarpeen edes mainita.

Toisaalta, tutkimukseni aikana olen kuullut loputtomasti tarinoita julkisen sektorin työntekijöistä, jotka eivät todellakaan osaa suhtautua asioihin asioina ja prostituoituun asiakkaana. Pro-tukipiste onkin lunastanut paikkansa paitsi suoraan seksityöntekijöiden parissa tekemänsä työn kautta, myös ”tukipisteenä” julkisen sektorin palveluille, milloin konsultaatiota kaivataan. Se on paikka, jonka lopullisena tavoitteena kai olisi tehdä itsensä tarpeettomaksi.

12.8.07

Toveruus

Usein poliittiset blogit keskittyvät ajankohtaisiin tapahtumiin. Päivänpoliittisen kuohunnan alle jää kuitenkin syvävirtauksia, joista harvoin puhutaan, mutta joita ilman ei pintaakaan voi mielestäni koskaan kokonaan ymmärtää. Yksi tällainen on toveruus.

Vasemmistolaisen liikkeen kannatteleva tekijä on toveruus. Se tarkoittaa yhteisen maailmankuvan ja historiallisen kokemuksen varaan rakentuvaa solidaarisuutta. Toverit ovat periaatteessa oikeutettuja ja velvoitettuja keskinäiseen avunantoon. Toverin turha juoksuttaminen on kuitenkin lähes yhtä epäpyhää kuin avun kieltäminen.

Toveruus ei asetu puoluejakoihin. Vasemmistoliitossa on paljon ihmisiä, joiden kanssa en jaa maailmankuvaa ja historiaa. Toisaalta solidaarisuus voi kehittyä myös demariin, vihreään tai puolueisiin sitoutumattomaan henkilöön. Tavallisesti ”omansa” tunnistaa aika nopeasti, mutta toveruus voi syntyä myös ajan myötä yhteisten tavoitteiden kautta.

Otetaanpa esimerkki: Tapasin toveri Hakomäen vuosia sitten erään kokouskeskuksen takapihalla. Olin muutama minuutti takaperin hävinnyt ensimmäistä kertaa henkilöäänestyksen, ja istuksin aurinkoisella kivellä syvän itsesäälin vallassa (myöhemmin häviäminen on alkanut mennä rutiinilla). Miku istui viereen, halasi ja sanoi jotain merkityksetöntä. Sellaiset asiat jäävät mieleen.

Sen jälkeen olemme ajaneet puolueessa ja järjestöissä yhtä jos toistakin asiaa. Meillä on pitkälti samanlainen käsitys yhteiskunnallisten kysymysten tärkeysjärjestyksestä, mutta myös politiikan tekemisen tavoista. Yhtään tilaisuutta en ole jättänyt käyttämättä, missä vain olen voinut tuupata Mikua eteenpäin. Olen edelleen vakuuttunut, että Miku on Suomen terävimpiä, karismaattisimpia ja kaukokatseisempia nuoren polven vasemmistolaisia.

Ystäviä? Ehkä ei. Puoluekoneiston lukuisista illanistujaisista huolimatta emme juurikaan ole tekemisissä ”työasioiden” ulkopuolella. Vaikka olemme väestörekisterin mukaan samanikäisiä, Miku tuntuu minusta hämmentävän nuorelta ja minä taidan olla hänestä epämukavan keski-ikäinen. Toveruus kuitenkin rakentaa ihan oman kummallisen yhteyden, sen kannalta toisen seurassa viihtyminen ei jotenkin ole ratkaiseva kysymys.

Hienoa toveruudessa on, että ainakin tämä meidän sosialistinen toveruus ylittää kansalliset rajat. Vuosi takaperin koetin prostituutiotutkimusta tehdessäni puhua itseäni barcelonalaiseen bordelliin (eivät tavallisesti päästä ei-ammattilaisia naisia sisään, eipä kukaan kyllä pahemmin haluakaan). Siinä vängätessä kävi ilmi, että ovimies oli paluumuuttaja, jonka vanhemmat olivat ay-aktivisteina paenneet Francon Espanjasta Meksikoon. Mainitsin, että minunkin suvustani oli joku lähtenyt aikanaan Francoa kaatamaan.

Sisäänpääsyssä ei ollut enää ongelmia.

7.8.07

Suomalaisista ja italialaisista telakkatyöläisistä

Olen koettanut tämän kuun aikana perehtyä telakkateollisuuteen. Väitöskirjani seksityöntekijöistä valmistuu pian ja pohdin, mistä näkökulmasta ja millaisella aineistolla jatkan prekarisaation tutkimista sen jälkeen. Telakat kiinnostavat, sillä siellä on löydettävistä maantieteellisesti pieneltä alueelta laaja kirjo työsuhteita, monia kansallisuuksia ja melkoinen vaihtuvuus. Tänään haastattelin Helsingin telakan pääluottamusmiestä, jonka näkemyksen mukaan suomalainen laivanrakennus pysähtyisi, jos kaikki epäselvät alihankkijat laitettaisiin työkieltoon.

No, junassa matkalla Helsinkiin törmäsin sotatraumatutkija Ville Kivimäkeen, jonka kanssa sitten päivittelimme tätä työelämän murrosta. Hän muisteli, että talvella 2003-2004 osa Turun telakan toiminnoista siirrettiin saman firman telakalle Triesteen. Tapaus oli merkittävä, koska sikäläiset – itse siis päätöksestä hyötyvät – telakkatyöläiset menivät lakkoon suomalaisten toverien puolesta.

Seuraavana kesänä Ville lomaili Italiassa ja tällaisen solidaarisuuden liikuttamana päätti ystävänsä kanssa viedä kukkakimpun Triesten telakkatyöläisille. Jotenkin he onnistuivatkin selittämään itsensä porttivahdin ohi ison kukkakimpun kanssa. Tässä vaiheessa tarina alkoi muistuttaa Michael Mooren elokuvia, sillä heidät ohjattiin vasta ensimmäistä päivää olevalle, kielitaidottomalle toimistosihteerille.

Pojat koettivat selittää tarkoitustaan ja sihteeri nyökkäili ymmärtäväisesti ymmärtämättä mitään. Sitten päästiin sanaan ”lakko”, joka aivan ilmeisesti oli tuttu. Sihteeri soitti sinne ja tänne ja lopulta kaksi italialaisittain valtavaa gorillaa tuli heittämään heidät ulos.

Ville vei kukat lopulta sitten jollekin Triesten ay-väen toimistolle. Epäselväksi jäi, saivatko telakkatyöläiset koskaan kuulla kukistaan. Silti haikeus jäi: milloin koittaa se päivä, kun suomalainen on valmis lakkoilemaan italialaisten toverien puolesta?

6.8.07

Voisiko Linkola olla oikeassa?

Tänään kävin Pentti Linkolan luona sopimassa syksyn keskustelutilaisuudesta. Sen herättelemänä muutama sana hänen tuotannostaan.

Linkolan tavaramerkkihän on viimeiset 50 vuotta ollut provokatiivinen, intohimoinen ja tarkka yhteiskuntakriittinen kirjoittelu. On totta, että vuosikymmenten kuluessa kaikki hänen esittämänsä uhkakuvat eivät (onneksi) ole käyneet toteen. Toisaalta – mies teki rauhantyötä 50-luvulla ja puhui ilmastonmuutoksesta 60-luvulla. Nyt jälkeen päin hän on (ikävä kyllä) osoittautunut paljon kaukokatseisemmaksi kuin suurin osa tuon ajan visioista.

Oma yhteiskunnallinen ajatteluni kohtaa Linkolan ainakin viidessä pisteessä:
  • Ensinnäkin hän on johdonmukaisesti vuosikymmenestä toiseen vastustanut materiaalisen elintason kohottamista ja jatkuvan talouskasvun ihannetta. Viimeistään nyt pitäisi kaikille olla selvää, että me emme voi vaatia kaikille maailman ihmisille välttävää elintasoa, ellemme ole samalla valmiita laskemaan omaamme. Pallo ei kestä. Suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman kolmanneksi suurin heti USA:n ja Saudi-Arabian jälkeen. Tässä mielessä olemme muiden hyväksikäytöstä elävä roistovaltio.
  • Linkola on kirjoittanut paljon myös luontosuhteen ja omavaraistalouden häviämisen aiheuttamasta pahoinvoinnista. Olen miettinyt viime aikoina tätä paljon. on olemassa aika vahvaa näyttöä siitä, että luonnolla ja esimerkiksi puutarhanhoidolla on myönteisiä vaikutuksia ihmisen mielenterveyteen.
  • Linkola kritisoi liian nopeita yhteiskunnallisia muutoksia. Hän kirjoittaa siitä, että läpi ihmiskunnan historian muutos on yleensä ollut hyvin hidasta ja antanut ihmisille aikaa totuttautua uusiin oloihin ja käytäntöihin. Osittain tähän liittyy myös hänen kritiikkinsä liikkuvuuden ihannointia kohtaan. Suomessakin viralliseksi dogmiksi on noussut, että tuleva työvoimapula pitäisi ratkaista tuomalla työvoimaa ulkomailta. Kannatan sitä, että ihmisillä halutessaan on oikeus liikkumiseen, mutta keskustelusta on mielestäni unohtunut kokonaan se toinen puoli: useimmat työn perässä muuttavat eivät tee sitä vapaasta tahdostaan, vaan taloudellisesta pakosta. Se voi tarkoittaa pitkää eroa läheisistä, ja joka tapauksessa sopeutumista vieraaseen kulttuuriin. Vapaa liikkuvuus on hieno asia, mutta tässä Suomen uudessa linjassa alkaa olla vähän pakkosiirtojen makua.
  • Suomessa on säilynyt agraarinen nautintaoikeus uusiutuviin luonnonvaroihin: me kutsumme sitä jokamiehenoikeudeksi. Nyt kuitenkin yksityisomistuksen laajentuminen uhkaa tätä käytäntöä yhtä aikaa monesta eri suunnasta. Samaan aikaan yhä useampi elää kaupungeissa, joissa jokamiehen oikeus on alunperinkin ollut vieras. Kuka hallitsee kaupunkien julkista tilaa?
  • Sitten on vielä Linkolan kritiikki meidän koulutusjärjestelmäämme kohtaan, tai kuten hän itse sanoo, ”koko koulutusyhteiskunta ei inhimillisellä tasolla merkitse muuta kuin nuorten ihmisten rääkkäämistä, sitä että silloin kun heidän pitäisi loikoa niityllä, soudella järvillä tai poimia lumpeenkukkia, katsella syksyisellä jäkäläkalliolla kurkiparvea puolukkaterttu suussa, tai samoilla talvisissa erämaissa, ja laulaa ja naida ja rakastaa, että heidät näinä vuosina sullotaan oppikouluihin ja korkeakouluihin […] opiskelemaan asioita, joita enimmäkseen ei ole mitään syytä tietää.” (Toisinajattelijan päiväkirja 1979, s. 89) Linkola ei vastusta sivistystä tai opiskelua sinänsä, mutta kylläkin voimakkaasti sen nykyistä toteuttamistapaa ja kaiken muun alisteisuutta sille.

Loppuun vuoden 1993 Linkolaa (Voisiko elämä voittaa 2005, s. 14), pohdintaa hänen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Karjalaan tekemiensä matkojen jäljiltä:

Vihdoin minä lopullisesti ymmärrän, miksi minä omassa maassani, johon olen sidottu, elän pysyvän kauhun vallassa, miksi minulla on tunne kuin minua koko ajan lyötäisiin nyrkillä naamaan. Ei se johdu pelkästään siitä, että metsät on raadeltu ja rannat alennettu markkinahumuun. Ei se johdu asfaltti- ja betonipintojen suunnattomasta määrästä sinänsä eikä autojen miljoonaisesta kimalluksesta katsoi minne hyvänsä. Se johtuu siitä, että tässä maassa kaikki on raakaa, sileää, räikeää, puleerattua, valmista. Kauheinta on se, että maa on järjestyksen kourissa, täällä on kaikki ojennuksessa. Raivaussaha on työkaluista kammottavin, joka hiekanjyvään on lyöty ihmisen ylimääräinen omistajanmerkki. Suomessa ei ole mitään salaperäistä, ei mitään lempeää, ei missään himmeää hehkua.

23.7.07

Painovirhepaholainen

Lenin sanoi: ”tarkista, tarkista ja vielä kerran tarkista.” Näin olisi minunkin pitänyt toimia, kun annoin haastattelun STT:lle. Juttu julkaistiin tänään monissa maakuntalehdissä, ja olen saanut koko päivän kyselyjä ympäri maata. Jutussa siis sanotaan:

”Kontula arvioi prostituoituja olevan Suomessa noin 8 000, joista suomalaisia on
noin puolet. Suurin osa tekee seksityötä päätoimisesti, vain kourallinen heistä
on osa-aikaisia.”

Päätoimisten ja osa-aikaisten suhdehan on tietysti juuri päinvastainen… Kappale perustuu vuonna 2005 julkaisemaani raporttiin. Siinä jaottelen Suomessa toimivat seksityöntekijät osa-aikaisiin (vähintään yksi asiakas Suomen rajojen sisällä vuoden kuluessa) ja päätoimisiin (pääosa tuloista tulee seksin myymisestä ympäri vuoden). Osa-aikaisia on siis moninkertainen määrä.

Tosin tämähän on vain hiusten halkomista, sillä kukaan ei todellisuudessa tiedä seksityöntekijöiden todellista määrää ja valistunut arvauksenikin on jo pari vuotta vanha.

8.7.07

Johtopäätös (runo)

Ajattelusta saa kuhmuja:
ken ajattelee, on vasemmalla
ken on vasemmalla, osoittaa mieltään
ken osoittaa mieltään, saa kuhmuja.
Siis: ajattelusta saa kuhmuja.


(Dietrich Kittner)

28.6.07

Valon pilkahduksia

Lisää lehtikatsausta: Viimeisimmässä Kunta-lehdessä kerrotaan, että Masku on irtisanonut sopimuksen siivousfirman kanssa ja palkannut neljä siivoojaa omaan henkilökuntaansa. Lehti pohtii, onko ulkoistamistrendi hiljalleen kääntymässä sisäistämiseksi.

Tämän kevään aikana olen kunnallispolitiikassa haistanut jotakin uutta. Seutukuntaan ollaan suunnittelemassa kunnallista laitosta huostaan otetuille lapsille, jotka vaativat erityistä hoitoa. Nykyisellään nämä paikat ostetaan kokonaan yksityisiltä ja ne saattavat sijaita satojen kilometrien päässä, mikä tietenkin vaikeuttaa viranomaisvalvontaa ja omaisten yhteydenpitoa. Lisäksi yksityinen tulee kohtuuttoman kalliiksi, sillä kilpailun puute on nostanut hoitopäivien hinnat kohtuuttomiksi.

Mieleen jäi myös johtaja Esa Kotilahden puheenvuoro eräässä alkukevään valtuustossa. Hän pohti, että kaupungin keskitetty ateriapalvelu ei ehkä sittenkään sovi kaikkiin tilanteisiin, ja että joissakin päiväkodeissa voitaisiin miettiä lähikeittiöiden palauttamista.

Vaikka kysymys on hyvin pienistä murtumista ulkoistamisen ideologiassa, ne ovat merkittäviä, sillä vastaavaa ei ole tapahtunut minun valtuustourani aikana. Että siirryttäisiinkin yksityisestä julkiseen tuotantoon ja palvelujen keskittämisestä hajauttamiseen. Ehkä uusi aika on alkamassa.

25.6.07

Jäytävä kansanäänestys

Helsingin Sanomat otsikoi tänään (s. B1):

”Uusien kansanäänestysten uhka jäi väijymään EU-sopua”

Ja itse juttu alkaa:

Pelko uusista kansanäänestyksistä alkoi jäytää Euroopan unionia heti Brysselissä päättyneen huippukokouksen ja siellä saavutetun yhteisymmärryksen jälkeen.”

Tätä ei tarvitse edes kommentoida. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät, että nyt on tosi paikka: Euroopan Unionia uhkaa demokratia.

(Kurs. minun)

12.6.07

Blogin osoite vaihtuu

Blogini osoite vaihtuu lähipäivinä, vaikka fyysisesti blogi pysyy samassa paikassa.

Uusi osoite linkitetään sivuilleni www.annakontula.net ja se päivitetään myös blogilistalle.

25.5.07

Mitä tarkoittaa porvarihallitus?

Ei se mitään, että on porvarihallitus, jos olisi edes laiska sellainen. Mutta ne pahukset ovat vielä tarmokkaitakin.

Eilisten neuvottelujen lopputuloksena hallitus poistaa kokopäivähoidon nollamaksuluokan. Tietysti se tuntuu köyhän kukkarossa (yksinhuoltajista yli 40 prosenttia kuuluu nollamaksajiin ja meidänkin perheessä se oli aikanaan iso asia), mutta kyse on myös isosta periaatteellisesta asiasta. Lapsen laissa turvattu subjektiivinen oikeus päivähoitoon ei toteudu, jos vanhemmilla ei ole varaa päivähoitomaksuihin. Lisäksi pelkään, että tällaisella ”kannustuksella” kotiin jäävät juuri ne lapset, joille se ei ole hyvä juttu, joille koti ei tarjoa aikuisen turvaa. Näistä lapsista kaikki eivät ole lastensuojelutapauksia, joille hoitopaikka luvataan turvata-

Hallitus leikkaa myös työllistämisrahoja, uutisten mukaan mm. opintotuen korotuksen kattamiseksi. Yhdeltä köyhältä otetaan muru pois ja annetaan toiselle köyhälle. Tällä pidetään huolta, että köyhät jatkossakin keskittyvät kadehtimaan toistensa ropoja, yhteisen vastarinnan sijaan. Voi itku.

Porvareita täytyy kiittää siitä, että siellä ei kyllä ideologiasta lipsuta. Ei riitä että työllistämistukia leikataan, vaan ensitöiksi päätettiin lakkauttaa koko asiaa hoitava ministeriö. Valtion ”tempputyöllistämisen” sijaan ajetaan erilaisia työllistämistukia (matalapalkkatuki, uusi pienyritysten palkkaustuki) yrityksille, jotta ne voivat hoitaa sen, mitä julkisella puolella tehtiin aiemmin. Kummassakin vaihtoehdossa palkat ovat kurjat ja työpaikat keinotekoisia. Erona nyt vain on, että kun julkinen työllistämistuki hyödyttää suoraan yhteisöä (esimerkiksi Tampereen kouluavustajista suuri osa on työllistettyjä), yritysten työllistämistuet hyödyttävät liike-elämää.

Jos sinä saisit päättää verorahojesi käytöstä, kumpaan sijoittaisit?

8.5.07

Miehistä, naisista ja raiskauksista

Eilen illalla ruudussa vilahti Markus Drake, joten toiveikkaana jäin hetkeksi seuraamaan Voimalaa. Aiheena oli feminismi, näkökulmana seksuaalinen väkivalta. Puhe kiersi samaa rataa kuin mediakeskustelussa yleensä: miehet häiritsivät ja naiset olivat häirinnän uhreja.

Pitkästä aikaa korviin sattui myös radikaalifeministinen slogan, jossa jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja. Väite on älytön, samoin kuin siitä johdettu vaatimus, että miesten pitäisi kantaa jotakin kollektiivista häpeää sukupuolittuneesta väkivallasta. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että jokainen 15-vuotias on potentiaalinen mummojen potkija. Tai että minun valkoisena eurooppalaisena tulisi hävetä rotusyrjintää.

Myyttiä miehen väkivaltaisesta seksuaalisuudesta perustellaan radikaalifeminismin klassikoissa biologialla: vain miehellä on raiskausväline eli penis, joka pääsääntöisesti lerpahtaa, jos miestä yritetään raiskata. Tästä syystä raiskaaja on yleensä mies ja raiskattu nainen. Paradigma demonisoi toisen sukupuolen ja samalla uusintaa yhdyntäkeskeistä seksikäsitystä, eli että raiskaus tarkoittaa tunkeutumista peniksen avulla vastentahtoiseen vaginaan. Siitä myös vedetään implisiittisesti johtopäätös, että raiskausta lievemmässä häirinnässäkin mies on tekijä ja nainen uhri.

Tutkimustyöni aikana olen valitettavasti törmännyt monenlaiseen väkivaltaan, ja siksi näen seksuaaliseen väkivaltaan puuttumisen tärkeänä. Silti tuntuu, että seksuaalisen väkivallan vastustamisen nimissä tuotetaan sukupuolten vastakkainasettelua, joka ei palaudu todellisuuteen ja joka mitätöi tai piilottaa osan väkivallasta. Me puhumme raiskauksesta ensisijaisesti vaginaan tunkeutumisena, vaikka tiedossa on runsaasti tapauksia, joissa ruumiin raja ylitetään esimerkiksi suun tai peräaukon kautta. Ja miksi raiskaukseen edellytyksenä olisi penis? (Tiedän tapauksen, jossa nainen raiskattiin kurkulla.) Tällaiset yksinkertaistukset tuntuvat järjettömiltä - paitsi jos puheen tavoitteena ei olekaan ihmisten seksuaalinen koskemattomuus vaan sukupuolisodan lietsonta.

Olen huolissani siitä, että järjestelmämme ei tunnista miespuolisia seksuaalisen väkivallan uhreja (tai naisten harjoittamaan seksuaalista väkivaltaa). Tiedossa on, että vain harva nainen voi tai uskaltaa valittaa kohtaamastaan häirinnästä. Silti väitän, että naisena minun olisi helpompi saada tuomio (sosiaalinen tai juridinen) miespuoliselle takapuolen nipistelijälle kuin jos kuvio olisi toisin päin. Kuinka moni mies todella voi valittaa naispomonsa lähentelystä tai tekee rikosilmoituksen tullessaan raiskatuksi?

Tuoreen tutkimuksen mukaan 8-luokkalaisista pojista useampi kuin samanikäisistä tytöistä oli kokenut seksiin pakottamista. Kysyn vaan, että kuka näille lapsille järjestää tiedostavia itsepuolustuskursseja. Eivät ainakaan radikaalifeministit.

(Radikaalifeminismi tarkoittaa siis vain yhtä, erityisesti USA:ssa, Ruotsissa ja jossain määrin myös Suomessa hallitsevaa feminismin suuntausta. Meitä on muunkinlaisia femmareita.
[Muokattu 14.05.2007]

3.5.07

Intian seksityöntekijät vappumarssilla

Jaaha, taitaa olla meillä Seksialan liitossa (ja monessa vähän isommassakin työväenliitossa) kirimisen paikka. Vai mitä sanotte tästä:

Kolkatassa noin 5 000 seksityöntekijää osallistui vappumarssille parempien työolojen ja laillisen statuksen puolesta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, sillä intialaisilla seksityöntekijöillä on ollut myös aiempina vuosina näyttäviä soihtukulkueita.

Naisten tiukkojen siveyssäännösten vuoksi intialaiset seksityöntekijät kohtaavat jatkuvasti väkivaltaa. Prostituutio on maassa laitonta, mikä lisää seksityöntekijöiden turvattomuutta. Suojelemisen sijaan poliisi on usein suuri uhka seksityöntekijän terveydelle, omaisuudelle ja seksuaaliselle itsemääräämisoikeudelle. Sivuan Intiankin tilannetta artikkelissani väkivallan kohtaamisesta seksityössä.

26.4.07

Raksa ja PAM napit vastakkain

Vastakkainasettelun aika ei todella ole ohi. Palvelualojen ammattiliitto PAM vaatii yhdessä Työnantajaliiton kanssa 300 000 euron uhkasakkoa Rakennusliitolle työsaarrosta (KU 24.4). Raksan Kyösti Suokas kertoo, että saarron syynä on yrityksen halu teettää rakennusalan töitä kiinteistöalan sopimuksella. PAM:n mukaan kyseisessä yrityksessä tehdään lähinnä puhdistusalan töitä.

Oma tietämykseni tapauksesta perustuu lehtitietoihin, mutta minusta tämä on kouluesimerkiltä siitä, miten ammattirajojen hämärtyminen työelämässä haastaa alakohtaisesti järjestäytyneen ay-liikkeen. Luulisi, että rätin ja vasaran erottaminen on vielä kohtuullisen helppoa, mutta todellisuudessa rajaa ylitetään molempiin suuntiin: Raksan jäsenistöön kuuluu siivoojia, ja esimerkiksi isännöintiä voidaan tehdä PAM:n jäsenkirjalla. Ei ihme, että tyypillinen prekaari, vaikkapa kotiäitiyden ohessa lähihoitajan keikkatöitä tekevä insinööriopiskelija ja freelancer-toimittaja ei tahdo löytää itselleen sopivaa etujärjestöä.

Hurjin juttu tässä on kuitenkin PAM:n tuki työnantajalle. En muista yhtään vastaavaa tapausta. Kun sopimusalasta syntyy epäselvyyttä, pitäisi ay-liikkeen aina ajaa työntekijöiden näkökulmasta edullisinta vaihtoehtoa, siis tässä tapauksessa Raksan tulkintaa. Jos ammattiliitot alkavat käydä reviiritaisteluja liittoutumalla työnantajapuolen kanssa, voittaja on lopulta kapitalisti.

Tsemppiä, Kyösti. Jonkunhan on aina näytettävä tietä…

19.4.07

Kokoomus ja vihreät eivät innostuneet tasa-arvosta

Tampereen lasten ja nuorten lautakunnan kokous hyväksyi tänään pitkän linjan poliittisen ohjelmansa. Kyseessä on paperi, jota ei tarkistella ihan joka vuosi, ei välttämättä edes joka valtuustokausi. Tärkeä linjanveto siis.

Esitin, että ohjelman sukupuolivaikutukset arvioitaisiin. Se tarkoittaa menetelmää, jolla päätösten suoria ja välillisiä vaikutuksia tehdään näkyväksi. Valtionhallinnossa ja lainsäädännössä sukupuolivaikutusten arviointi alkaa olla arkipäivää. Kunnissa edetään huomattavasti hitaammin: esitykseni kaatui Kokoomus-koalition vastustukseen.

Nihkeys tuli minulle yllätyksenä, sillä vaikka oikeisto on perinteisesti ollut konservatiivinen, tässä lautakunnassa istuvat valtuustoryhmän nuorehkot naiset, Tuija Flinck, Tiia Veko ja Kristiina Järvelä. Esityksen tehnyttä vihreiden Harri Rinnettä en tahdo moittia: hän sanoi reilusti istuvansa lautakunnassa kokoomuslaisen pormestari Niemisen eikä kansan ansiosta, joten on varmaan luonnollista, että hän keskittyy ajamaan perinteisiä äijä-arvoja. Vähän tosin kaihoan sitä aikaa, kun Harrikin kuului meihin edistyksellisiin…

Aihetta sukupuolivaikutusten huomioimiseen olisi varmasti ollut. Paljon on esimerkiksi puhuttu siitä, että poikien suosimat harrastukset saavat selvästi enemmän tukea kuin tyttöjen harrastukset. Me emme tiedä, päteekö tämä Tampereellakin.

Erityisesti huomioni kiinnitti tieto, että huostaan otetuista teineistä selvä enemmistö on tyttöjä. Mistä tämä johtuu? Suhtautuuko yhteiskunta tuomitsevammin tytöille tyypillisiin kapinoinnin muotoihin (seksikokeilut) kuin poikien tuhmailuun (pikkurikokset)? Kenties tytöt saavat hädässä herkemmin apua kuin pojat? Vai syntyykö ongelmaperheisiin alun perinkin enemmän tyttö- kuin poikavauvoja?

Me emme tiedä.

16.4.07

Työväenliike ja prekariaatti

Viikonloppuna olin Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa pohtimassa syitä puolueen vaalitappioon. Nostin itse esille kaduilla ja ihmisten parissa toimimisen sekä työelämän murroksen, joka on yksi keskeisistä uuden vasemmiston haasteista.

Vasemmiston vaalitappiota ei selitä oikeistoaalto, puutteellinen ehdokasasettelu, puolueiden tai ay-liikkeen epäonnistunut kampanjointi tai huonot puoluejohtajat. Kyse on paljon syvemmästä kriisistä. Koetan nimetä kaksi sen mielestäni keskeistä taustatekijää.

Ensinnäkin puolue on ollut jo pitkään liian erillään tavallisista ihmisistä ja kansalaisliikkeistä. Viime vuosina on nähty uusliberalismia ja sotia vastustavien joukkoliikkeiden nousu. Tuhannet ihmiset ovat osallistuneet sosiaalifoorumeihin, rauhanmarsseille ja mielenosoituksiin toisenlaisen Euroopan ja maailman puolesta. Näistä liikkeistä Vasemmistoliitto on kuitenkin tietoisesti jättäytynyt syrjään. Se on pelännyt näkyä kaduilla ja keskittynyt omaan kabinettipolitiikkaansa, jonka sanoma ei selvästikään ole ihmisille valjennut.

Vielä enemmän olen kuitenkin huolissani siitä, että vasemmiston yhteiskunta-analyysi on pudonnut junasta jo aikoja sitten. Nyt alkaa olla viimeiset hetket tunnistaa työelämän murros ja pohtia, miten sen pitäisi heijastua vasemmistolaisen työväenliikkeen tavoitteisiin ja keinovalikoimaan.

Minun ikätoverini eivät enää usko yhteiskuntaan, jossa palkkatyö takaa toimeentulon ja turvallisen elämän. Meille osa-aika-, pätkä-, silppu- ja vuokratyö ovat arkipäivää, mutta nekin vain osa totuutta. Yhden hengen yritysten määrä kasvaa jatkuvasti. Lisäksi yhä useamman toimeentulo koostuu freelance-töiden epäsäännöllisistä palkkioista, sosiaaliturvasta, harmaista töistä, apurahoista tai projektiavustuksista.

Työelämään ja sitä kautta myös työväenliikkeeseen on revennyt kuilu, jonka ylitse konservatiivisen vasemmiston ääni ei kanna, ja se näkyy vaaleissa. Vasemmistoa pidetään menneen maailman etujen puolustajana, prekariaattia kalvavaan turvattomuuteen emme ole kyenneet tarjoamaan ratkaisuja.

Miksi irtisanomissuojaa ajava liikkeen edes pitäisi kiinnostaa sukupolvea, josta harvat kuvittelevat saavansa koskaan pysyvää työpaikkaa? Tai miksi ikätoverini nousisivat puolustamaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jolle pääseminen on meille yhtä todennäköistä kuin lottovoitto. Kaikkein pahiten epävarmuus koettelee perheitä, joilla on kodin perustamisesta johtuen korkeat asumiskustannukset ja pieniä lapsia elätettävänä. Pienten lasten vanhemmat myös tekevät kaikkein pisintä työpäivää, usein kehnoilla työehdoilla ja ilman työväenliikkeen tukea.

Kapitalismi tarvitsee prekariaattia, sillä epävarmuus pitää rattaat pyörimässä ja saa ihmiset kahmimaan enemmän kuin he muuten tarvitsisivat. Juuri kapitalisti hyötyy siitäkin, että jähmeään teollisuusyhteiskuntaan syntyneen ay-liikkeen pakki on uudessa työelämässä käyttökelvoton. Eihän yrittäjä voi mennä lakkoon, eikä vuokratyöntekijällä ole työyhteisöä. Tässä mielessä riittävä perustulo olisi uudenlainen tehokas lakkoase, jonka vaikutukset ulottuisivat laajalle.

Työväenliikkeestä on tehtävä myös prekariaatin liike. Mikäli meillä ei ole tähän halua ja kykyä, Vasemmistoliitto hiipuu hiljalleen pois puoluekartalta ja sietääkin sen tehdä.

20.3.07

Vääryys etenee tänään varmoin askelin

No niin, nyt on vaalit takana ja tappiot nielty. Vaali-ilta meni mieli maassa, mutta maailmassa riittää edelleen vääryyksiä poistettavaksi. Olen nyt aloittanut niiden asioiden hoitamisen, jotka vaalien tiimellyksessä sain kontolleni. Pienen loman jälkeen jatkan tutkimuksen kirjoitustyötä.

Kiitos kaikille äänestäneille ja erityisesti tukiryhmälleni! Sain 1450 ääntä, eli takana oli muitakin kuin äiti ja siskot. Oma äänimääräni nelinkertaistui, mutta jäi pienemmäksi kuin oletimme ja minkä näin hyvä tukiryhmä olisi ansainnut.

Vasemmisto hävisi selvästi ja kautta linjan. Vaalien kokonaistulos oli hurja: lähiöiden vuokrakopperoissa itketään vielä monet itkut, ennen kuin tämän oikeistoinvaasion seuraukset on korjattu.

Olen saanut sen verran kiertää maailmaa, että tiedän, ettei Suomen säälimätön mielipideilmasto ole mikään itsestäänselvyys. Ensi ajatus olikin, että mikä pakko täällä on asua. Toisaalta, seuraavien vuosien aikana Suomi tarvitsee meitä enemmän kuin pitkään aikaan. Ja onhan se niin, että vain rotat jättävät uppoavan laivan.

Koko vasemmistolla on rajun itsetutkiskelun paikka. On mentävä ongelmien ytimiin ja mietittävä, onko meillä mitään annettavaa tulevaisuudessa vai kuihdummeko pois niin puoluekartalta kuin ihmisten tietoisuudesta.

Tähän asiaan palaan myös blogissani myöhemmin.

13.3.07

Vaalilupaukset

Pääosin olen välttänyt antamasta eduskuntavaalilupauksia, koska tiedän, että asiat ovat harvoin yhden ihmisen päätettävissä. Sivuiltani löytyvät poliittiset tavoitteet, joita olen sitoutunut edistämään. Sieltä voi myös lukea tähänastisesta toiminnastani. Näiden tietojen perusteella ihmisten pitäisi osata päätellä, olenko heidän kannaltaan hyvä ehdokas.

Silti, vuosien varrella ja erityisesti nyt vaalityön tiimellyksessä on jokunen eksakti lupauskin tullut annettua. Kokoan ne tähän, niin eivät pääse unohtumaan. Olen siis ehtinyt luvata, että kun minusta tulee kansanedustaja,

1. ehdotan ensimmäisessä lakialoitteessani lapsilisien muuttamista etuoikeutetuksi tuloksi toimeentulotukiasiakkaille. Perustelut löytyvät aloitteestani.

2. äänestän sen puolesta, että kehitysyhteistyömäärärahat nostetaan prosenttiin bkt:sta (vaikka pysyvä muutos edellyttää puuttumista maailmankauppajärjestelmän epäoikeudenmukaisuuteen).

3. äänestän Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan.

4. tuen ennaltaehkäisevän terveydenhuollon suosimista hallitusohjelmassa.

5. tarjoan tamperelaisille historian opiskelijoille mahdollisuuden majoittua työkämpässäni arkistomatkoillaan. (Entisenä historian lukijana tiedän, kuinka liian moni lupaava tutkielma on tyssännyt siihen, että keskeiset arkistot ovat Hesassa eikä köyhillä opiskelijoilla ole varaa hotellimajoitukseen.)

Lisäksi olen pitänyt mukanani vihkoa, johon kirjaan ylös yksityisten ihmisten asioita. Tein samoin kunnallisvaaleissa, jotta muistin palata asiaan sitten kaupunginvaltuutettuna ja totesin tavan hyväksi. Koskaan ei poliitikko saa niin paljon hyödyllistä palautetta kuin vaalien alla.

12.3.07

Menee huonosti

YLE:n uutiset kertoo, että pienituloiset maksavat Suomessa yhä suuremman osan veroista. Ansiotulojen verotuksen keventäminen on johtanut siihen, että rikkaat maksavat yhä vähemmän veroja, koska suurin osa veroista kerätään jo tasaveroina kuten arvonlisä- ja kunnallisverona. Tasaverot ovat ankaria köyhille: pienituloinen ja suurituloinen maksaa saman prosentin mukaan.

Toisaalta palkkojen osuus kansantulosta on romahtanut samaan aikaan kun omaisuus- ja yrittäjätulot ovat kasvaneet. Reko Ravela havainnollistaa tilastoilla palkkojen ja omaisuustulojen kehitystä. Jos palkkojen osuus kansantulosta olisi suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 1990, se merkitsisi 8000 euroa vuodessa lisää jokaista palkkatyöläistä kohti.

Muiden kuin palkkatulojen osalta tilastot ovat vielä ankeampaa luettavaa. Kotihoidon tuen reaaliarvo on laskenut 34 %, opintorahan 20 %, lapsilisän 10,8 % ja toimeentulotuen perusosan 4 %. Omaisuustulojen reaalinen kasvu on puolestaan ollut 282 %.

Käykääpä tsekkaamassa tilastot Rekon blogista.

11.3.07

Rikolliset läskit

Tämä on ollut terveysviikko: tiistaina kabinetissani vieraili Marjatta Stenius-Kaukonen keskustelemassa terveysasioista ja keskiviikkona puhuin Sydänliiton ja Diabetesliiton yhteistilaisuudessa. Hyötyliikuntaakin on kertynyt, kun esiintymisten välissä juoksee jakamassa vaalilehteä. Tukiryhmässäni on käytäntönä, että en pyydä tukijoiltani sellaisia töitä, joita en itsekin ole valmis tekemään. Siispä hissittömät kerrostalot ovat tulleet tutuiksi, vaikka muita pienemmällä jakoalueella pääsenkin.

Näiden vaalien alla on puhuttu paljon siitä, kuinka kalliiksi käyvät epäterveelliset elämäntavat ja erityisesti ylipaino. Terveysjärjestöt vaativat resursseja ennaltaehkäisevään työhön, Hesari kampanjoi laihduttamisen puolella ja on jopa puhuttu erityisestä haittaverosta lihaville ihmisille.

Tietenkin kannatan sitä, että ihmisillä on tietoa ja mahdollisuus terveelliseen elämään. Kannatan alhaisia maksuja liikuntapaikkoihin ja karkkiautomaattien poistamista kouluista. Silti jokin tässä keskustelussa menee pahasti pieleen.

Ei se ole mitenkään sattumaa, että samaan aikaan kuin nautintoihin liittyviä terveysriskejä paheksutaan ankarasti, työntekoon liittyviä terveysriskejä ei pidetä todellisena uhkana tai kuluna. Kuitenkin tutkimukset näyttävät selvästi, että stressi ja työpahoinvointi ovat lisääntyneet huimasti. Itsemurhiin kuolee kolme kertaa useampi kuin liikenteessä. Mielenterveyshoito on rajusti aliresursoitu ja mielenterveysongelmaiset marginalisoidaan.

Pelottavaa on, että samaan aikaan kun ihmisiä kehotetaan laihtumaan, syömishäiriöt lisääntyvät ja saavat uusia alamuotoja. Yleisesti ajatellaan, että syömishäiriöiden taustalla on mielikuva- ja mainosteollisuuden epärealistinen ihmiskuva. Harvemmin mietitään, miten auktoriteettien taholta tuleva syyllistäminen ja jopa lihavien diskriminointi työelämässä vaikuttavat ihmisiin.

2.3.07

Kapitalistinen realismi

Kaikki tietävät mitä on sosialistinen realismi, mutta moniko on kuullut kapitalistisesta realismista – itse asiassa aika moni. Sillä tarkoitetaan markkinatalouteen oleellisesti kuuluvaa mainos- ja mielikuvateollisuutta.

Niin kuin sosialistisella realismilla aikoinaan, myös kapitalistisella on oikeastaan hyvin vähän tekemistä olemassa olevan todellisuuden kanssa. Ennemminkin sillä viitataan visioon, jonka oletetaan voivan olla totta jossakin oman arkikokemuksen ulkopuolella ja jota valtaapitävät haluavat ihmisten pitävän tavoittelemisen arvoisena. Se on visio, jota ilman yhteiskunta romahtaisi.

Kylmät väreet tanssivat lapaluissa.

26.2.07

Taskussa punapojan preivit?

Viime viikkoina on tullut kierrettyä vaali-iltamia ympäri Pirkanmaan. Modernimman ohjelman ohessa niissä kuulee myös perinteisiä työväenlauluja. Yhtä olen ihmetellyt jo pitempään: lähes aina kun lauluissa mainitaan naiset erikseen, muistetaan huolehtia näiden seksuaalimoraalista. Omissa lauluissaan naiset vakuuttavat, että

”Muilla on mielessä prinssit ja kreivit / oppineet maljoja maistelemaan. /
Meillä on taskussa punapojan preivit / ja yhdessä lähdemme taistelemaan.”



Tai uudemmassa tuotannossa Kristiina Halkolan sanoin:

”Jos rakastat seteleitä, / minä autan sinua luopumaan niistä /
ja annan sinulle kaiken, minkä tahdot. / Mutta sydäntäni en anna.”

Vanhoissa työväenlehdissä kestomyytti kertoi nuoresta työväenluokan naisesta, joka hairahtuu herrojen kanssa marjaan, tulee raskaaksi ja miehen hylkäämäksi. Tämän vastakohdaksi nostetaan rehti ja vastuunsa kantava työläismies, johon on syytä turvata. (Tarvinneeko mainita, että työläismiesten seksikäyttäytyminen ei näytä huolestuttavan ketään.)

”Teitä tytöt minä neuvoisin, jos aiotte naimisiin /
oman liiton mies on hyvä pyydystää, ja yhdessä eteenpäin rynnistää.”

Työväenliikkeen huolella on tietysti historialliset juuret: vanha luokkayhteiskunta ei merkinnyt vain taloudellista, vaan myös seksuaalista riistoa. Paikoittain Euroopassa ja Venäjällä tilanherralla oli ns. ensiyön oikeus, kun hänen alustalaisensa menivät naimisiin, morsiamen oli vietettävä hääyö tilanomistajan vuoteessa. Oli varsin tavallista, että herroilla oli oman puolison lisäksi alempisäätyisiä rakastajattaria, jotkut pakotettuja, toiset mielihalusta. Joka tapauksessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa alempien yhteiskuntaluokkien miehet saattoivat kokea nämä suhteet henkilökohtaisena nöyryytyksenä silloinkin, kun kyse ei ollut omasta vaimosta tai tyttärestä.

No, kaikki tämähän on tietenkin historiaa – vai onko? Vasemmistonainen ei porvarin kulkusia nuole, kuuluttaa vasemmistoliiton naisverkoston kampanja. Ja eräs vanhempi miespolitrukki on edelleen sitä mieltä, että porvarin sänkyyn ei sitten naisten sovi mennä. Kysyin piruuttani politrukilta, että lasketaankos demaritkin porvareihin.

Se kuulemma riippuu siitä, onko vaalit tulossa.

23.2.07

Mikä on tärkeää?

When I was an adolescent, I was obsessed with having many commercial things,
cars, clothes, stupid things. Now that I have all that, I include/understand
that the superfluous things can turn to you into a very stupid idiot-type. In
East Germany there were very few things, but there was also a feeling of
solidarity that no longer exists. Now we are up to the neck in consumption, the
ego, the individualism. Now before friendship, it is merchandise.


Näin siis Rammsteinin Till Lindemann, joka aikanaan kieltäytyi Itä-Saksan asepalveluksesta ja istui sen vuoksi vankilassa.

19.2.07

Onko avioliitto kahden kauppa?

Uskontotieteilijä Kim Östman kirjoitti Aamuporvarissa raikkaasti yksi- ja moniavioisuudesta. Lainaan pätkän: ”Mitkä ihmissuhde- ja perhemallit ovat sallittuja, mitkä kiellettyjä – ja miksi? Määritteleekö ihmissuhteen normaaliuden ja hyväksyttävyyden sen absoluuttinen muoto vai sen laatu?”

Kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia juuri nyt. Ajankohtaisuudella en tarkoita tänään käynnistyvää Big Love -sarjaa, vaan samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vakiintumisesta osaksi perhekäsitystämme. Se mursi lopullisesti vuosikymmenien (osittain vuosisatojen) perinteen, jonka mukaan perheen ydin on kristillisen Jumalan sinetöimä, kahden eri sukupuolta olevan henkilön keskinäisestä rakkaudesta muodostama liitto ja lasten kasvatusinstituutio.

Siis kristillinen? Uskonnollisilla yhteisöillä on toki (lain puitteissa) oikeus laatia sääntöjä, ja olettaa jäsentensä niitä noudattavan. Ensisijaisesti avioliittoa säätelee kuitenkin meillä valtio. Se määrittää naimakelpoisuuden, puolisoiden juridiset oikeudet ja velvollisuudet sekä suhteen purkamisen ehdot.

Lukumäärä ja sukupuoli? Kun sallittiin samaa sukupuolta olevien liitot, lyötiin lukkoon instituution merkitys ensisijaisesti maallisena sopimuksena, johon pariskunnat voivat lisätä haluamiaan uskonnollisia elementtejä. Silti kyseessä on aivan erityinen sopimussuhde, sillä solmijoiden lukumäärä on rajattu kahteen. Periaatteessa vapaiden aikuisten ihmisten välisessä sopimuksessa minkä tahansa koalition pitäisi olla mahdollinen.

Keskinäinen rakkaus? Yksi yhteiskuntamme tiukimpia dogmeja on ajatus siitä, että liitto voi perustua vain keskinäiselle rakkaudelle ja että ihminen voi rakastaa tässä mielessä vain yhtä kumppania kerrallaan. Kaikki muu on perverssiä. Huolimatta siitä, että suurin osa maailman ihmisistä perustelee edelleen avioliittonsa muulla(kin) kuin rakkaudella. Huolimatta siitä, että valtaosa länsimaisesta taiteesta Sofoklesta Salkkareihin rakentuu kolmiodraamalle. Keskinäinen rakkaus on epäsuorasti kirjattu lakiinkin, mikä näkyy esimerkiksi silloin kun pyritään erottelemaan suomalaisten ulkomaalaisten kanssa solmimat ”lumeliitot” ”oikeista”.

Avioliittokäytäntömme perustuvat sääntöihin, joiden ainoa merkitys teollisuusyhteiskunnan seksuaalinormien toisto. Laki parisuhteen rekisteröinnistä rajattiin siten, että se ei kyseenalaistanut perinteisiä arvoja, sillä edelleen perustana on kahden ihmisen romanttinen parisuhde (jonka siunaamisesta kirkko käy parhaillaan voimakasta keskustelua). Jos kyse olisi todella vain ihmisten välisestä sopimuksesta, olisi kai samantekevää, montako ja minkä sukupuolen edustajaa avioliiton keskenään solmisi. Tunkkainen pikkuporvarillisuus jyrää.

Entä sitten lapset? Avioliittohan ei ole vain kahden ihmisen välinen sopimus, se on myös yhteiskunnan tapa huolehtia lapsistaan – vai onko? Jos avioliitto olisi ensisijaisesti lapsia varten, miksi lapsettomat lainkaan solmisivat liiton? Ja eikö silloin avioero-oikeus pitäisi rajata vain tapauksiin, joissa lapset ovat jo täysi-ikäisiä tai heidän hyvinvointinsa uhattuna?

16.2.07

On nähty leipäjonoja

Kun Suomen televisiossa puhutaan köyhyydestä, aina näytetään kuvaa leipäjonoista. Jonoa kuvataan takaapäin, sillä oletuksena on, ettei kukaan halua näyttää olevansa köyhä. Ruoka-avun hakija ei kuvaa vain vähävaraista ihmistä, vaan koko kansallista häpeää, sitä, ettei hyvinvointivaltio huolehdi lapsistaan. Kukapa haluaisi antaa kasvot kansalliselle häpeälle?

Meidän perheessä ei olla koskaan oltu rikkaita, mutta välillä ollaan oltu enemmän ja välillä vähemmän köyhiä. Lapsuudesta muistan, että seurakunta keräsi meille vaatepaketteja. Kirkkoon kuulumattomille vanhemmilleni se oli kova pala.

Myöhemmin oman perheen perustettuani ja toisen lapseni synnyttyä olimme hetken aikaa niin tiukoilla, että jouduimme hakemaan ruoka-apua. Kerran sattui kaupungin herroja paikalle, kun odottelin ruokapakettia vanhassa toppatakissa kahden räkäisen tenavan kanssa. Astuivat ulos autosta, sanoivat diakonissalle päivää, totesivat että täälläkös niitä köyhiä on ja lähtivät matkoihinsa.

Sanotaan, että lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa, emmekä me silloin ruokanyssyköistä valittaneetkaan. Nyt poliitikkona ajattelen kuitenkin, että parantamisen varaa löytyy. Ensinnäkin tietysti koko ruoka-apusysteemi pitäisi korvata riittävällä perustulolla. Sitä odotellessa ruoan laatuun pitäisi kiinnittää huomiota: ruokapakettiin koottiin valkoista vehnäjauhoa, valkoista makaronia ja usein vielä valkoista leipää. Ei vihanneksia, kasviksia tai kokojyvätuotteita. Ainoa terveellinen ruoka olivat Elovena-kaurapuurohiutaleet. Lapsiperhe sai kaksi identtistä ruokapakettia, siis yhteensä neljä kiloa vehnäjauhoja kerralla.

Pakettien taso tietysti kannusti luopumaan ruoka-apuruoasta heti kun rahatilanne salli. Kaikille se ei ole sallinut vieläkään. Suomessa ruoka on kallista. Uskon, että ensimmäisenä askeleena ruuan arvonlisäveron alentaminen antaisi mahdollisuuden terveellisempään syömiseen myös pienituloisille. Terveellinen ruoka kun tuppaa maksamaan enemmän kuin perusmakaroni ja vehnäjauhot.

12.2.07

Muuten hyvä mutta tyttö

Vaalitouhuissa on se hyvä puoli, että tapaa koko ajan uusia ihmisiä. Osa seuraa hyvin tarkasti poliitikkojen toimia ja palautetta voi yllättäen sataa vuosienkin takaisista jutuista. Joskus tulee risuja, toisinaan kehuja. Joskus on vaikea sanoa, kummasta on kysymys.

Viime lauantaina Tammelantorilla vanhempi herra kävi kiittelemässä työtäni valtuustossa. Olen kuulemma niin hyvä ehdokas, että hän äänestäisi epäröimättä, ellen olisi ”tyttö”. Se tuli niin vakaumuksella, että menin ihan hiljaiseksi.

Vaikka isoäidilläni onkin lupa kutsua minua tytöksi, osa poliitikoista (niin miehistä kuin naisistakin) käyttää nimitystä tarkoituksella pönkittämään omaa auktoriteettiaan suhteessa nuorempiin naisiin. Olen myös nähnyt, miten näistä tytöistä sitten tehdään kahvinkeittäjiä ja kopiokoneenkäyttäjiä, eikä aikaa päätöksentekoon enää riitä. Olenkin kuljettanut takataskussa muutamaa naljailevaa vastausta, jolla lopettaa tytöttely heti ensimmäiseen kertaan. Tammelantorin miehelle en kuitenkaan raatsinut heittää mitään, hän näytti ihan oikeasti sanovan vain ääneen mitä ajatteli.

Vaikka suuri osa päättäjistä osaa jo tällaiset peruskäytöstavat, poikkeuksiakin löytyy. Riesanani on nyt jokusen kuukauden ollut virkamies, jonka mielestä noin kahdenkymmenen vuoden ikäeromme oikeuttaa tytöttelemään. Olen huomauttanut asiasta ensin virnuillen, sitten ystävällisesti ja lopulta vakavasti. Myös muut ovat kehottaneet häntä luopumaan tavasta. Tosi harmittavaa, jos tällaiseen pitää lähteä puuttumaan hallinnollista tietä.

Vaan täysin synnittömiä eivät ole nuoret naisetkaan. Helsingin Sanomien nuori naistoimittaja uutisoi viime puoluevaltuustosta kirjoittamalla ”Vasemmistoliiton vanhoista äijistä”. Ikärasistista ja seksististä sekin. Ihan syystä tulilinjalle joutuneet toverit lukivat lehteä vähän nuopeina.

10.2.07

Ongelmanuoret ja lastensuojelu

Olen viime aikoina tutustunut aiempaa syvällisemmin lastensuojelutyöhön Tampereella. Lastensuojelussa työtä tekevien sosiaalityöntekijöiden harteilla on valtava vastuu, sillä asiat ovat usein kiireellisiä ja monimutkaisia. Sosiaalityöntekijä joutuu tekemään kauaskantoisia päätöksiä syrjäytymis- tai jopa hengenvaarassa olevien lasten tulevaisuudesta.

Tampereella kaikki ei sosiaalityön osalta ole kunnossa. Kaupungilla ei ole riittävästi ammattitaitoisia sosiaalityöntekijöitä. Yritin nostaa ongelmaa kaupunginvaltuustossa keskusteluun tekemällä valtuustokyselyn lastensuojelun tilanteesta. Kentältä kuuluneiden tietojen mukaan Tampereella on valmisteltu jopa kiireellisiä huostaanottoja sellaisten opiskelijoiden voimin, jotka eivät ole ehtineet opiskella lastensuojeluasioita ja joilla ei ole ollut mahdollisuutta perehtyä kyseessä olevan perheen tilanteeseen – puhumattakaan pitkien yhteistyösuhteiden rakentamisesta. Ainoana apuna työssä on ollut kirjahyllyssä oleva opaskirja.

Uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä. Esimerkiksi kaikkein kinkkisimmät huostaanottojupakat päätyvät yleensä tämän porukan työpöydälle. Mietin pitkään, onko minulla rahkeita näin henkisesti raskaaseen paikkaan; lasten kaltoin kohtelu on niin rankka juttu, että en mielelläni lue sellaista edes kaunokirjallisuudesta. Lopulta päätin ottaa paikan. On kuitenkin parempi, että sinne valikoituu liikaa välittäviä ihmisiä kuin että ei välitettäisi lainkaan.

Nyt ensimmäisen kokouksen jälkeen on sellainen olo, että tässä ehtii tulla vielä monet itkut ennen kuin tämä vastuu on selvitetty. Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä.

Perehtyessäni lastensuojeluun olen huomannut, että yksi suuri kuilu päättäjien ja nuorten välillä liittyy tapaan, jolla nuorten seksikokemuksista puhutaan sosiaalipoliitikkojen kesken. Meillä on tiedossa, että suomalaiset naiset menettävät neitsyytensä keskimäärin 16-vuotiaina, ja että vähemmän koulutetuissa perheissä seksikokeilut alkavat aikaisemmin kuin korkeammin koulutetuissa. Näiden tietojen perusteella voidaan olettaa, että melkoinen osuus tytöistä aloittaa seksisuhteet alle laillisen kuudentoista vuoden rajan ja että erityisen tyypillistä se on työväenluokkaisissa perheissä. Siitä huolimatta alle 16-vuotiaan seksuaalista aktiivisuutta pidetään ilmeisenä ”ongelmanuoren” merkkinä, joka oikeuttaa viranomaisinterventioon.

Erityisen ikävää tämä on tietenkin siksi, että kyse on edelleen nimenomaan tyttöjen seksuaalisuuden kontrolloinnista. En ole törmännyt tapaukseen, jossa poikien varhaisia kokeiluja nähtäisiin ongelmana. Tämä on erityisen kummallista viimeaikaisen tutkimuksen valossa, jonka mukaan 8-luokkalaisista (n. 14-vuotiaista) pojat olivat kokenet vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin. Siis: tyttöjen seksuaalinen aktiivisuus on ongelma silloinkin, kun se tapahtuu omasta halusta, poikien ei edes silloin kun se on tapahtunut nuoren tahdon vastaisesti.

Millä vuosisadalla me oikein eletään?

4.2.07

Laiskuuden ylistys

Vielä lisää Ranskan läksyjä. Matkallani opin, että vaikka Ranskan kansantalous sijoittuu kansainvälisissä tuottavuusvertailuissa koko ajan huonommin, yksittäisen työtunnin tuottavuus on siellä edelleen korkeampi kuin esimerkiksi Japanissa. Ilmiötä minulle valottanut professori totesi vain hyväntuulisesti, että ranskalaisia ei huvita tehdä enempää töitä kuin on pakko. Elämä on lyhyt.

Kotimatkalla luin lehdestä, että Ranskan terveysministeri kehotti yrityksiä kannustamaan työntekijöitään päivätorkuille. Ranskassa työviikon pituus on muutenkin vain 35 tuntia.

Verrattuna suomalaiseen työhurmoksellisuuteen, puhe tuntui melkein pyhäin häväistykseltä. Mieleen tuli kuitenkin Jussi Vähämäen luento, jota olin kuuntelemassa pari viikkoa sitten. Hänen mukaansa teknologian alkuperäinen tehtävä oli vapauttaa ihminen työstä. Vasta kysymys ”miten pääsisin tästä vähemmällä” erotti ihmisen eläimestä, ja toisaalta mahdollisti ajan liikenemisen myös muuhun kuin perustarpeiden tyydyttämiseen.

Nyt luterilainen kulttuuri on valjastanut teknologian toimimaan juuri päinvastoin, tekemään ihmisestä jälleen eläimen. Jäin miettimään.

2.2.07

Kodista subjektiivinen oikeus?

Terveisiä Etelä-Ranskasta, jossa olin luennointikeikalla. Ranskalainen yliopistokulttuuri on hyvin keskustelevaa, mikä tekee opettamisesta haasteellista. Ja historiallisen ilmeensä säilyttänyt kaupunki stimuloi sekin osaltaan: kapeita katuja, hymyileviä vanhoja herroja patonkiostoksilla, kuudelta mentiin messuun ja kahdeksalta päivälliselle.

Asunnottomien määrä kuitenkin yllätti. Vierailuni aikaan asunnottomuus puhutti tavallista enemmän sekä kylmän vuodenajan että kaupungin keskustaan ihan turisti-infon eteen parkkeeranneen telttamielenosoituksen vuoksi.

Tällaiset telttamielenosoitukset ovat levinneet viime kuukausien aikana ympäri Ranskaa. Pariisissa teltoissa majailee aika paljon aktivisteja, mutta täällä sillä on erilaiset juuret: paikallisella järjestöllä on ollut jo vuosia tapana pystyttää teltat talven kylmimmiksi kuukausiksi. Ne ovat rähjäisiä, kuten myös asukkaansa. Näkee, että näillä ihmisillä ei ole lämmintä kotia, jossa käydä välillä siistiytymässä.

Ranskan johto on (nyt sopivasti presidentinvaalien alla) luvannut lain, jonka mukaan kansalaisella olisi oikeus viedä asia oikeuteen, jos hänelle ei tarjota kohtuullista asuntoa. Olen itsekin ollut tästä laista innostunut ja pohtinut, voisiko sen toteuttaa Suomessakin.

Juttelin pitempään erään pariskunnan kanssa, joka yllättäen osasi kohtuullisesti englantia ja tarjoutui opastamaan minut hotellille. He suhtautuivat lakiuudistukseen pessimistisesti ja näkivät sen tarkoituksena vain ongelman lakaisemisen näkymättömiin. Ensinnäkin, heidän mukaansa suuri osa asunnottomista oli laittomia siirtolaisia, joita laki ei hyödyttäisi mitenkään. Toiseksi, kadulla elävän ihmisen todellinen mahdollisuus oikeustaisteluun asunnosta oli heidän arvionsa mukaan todella olematon.

Itse olen sitä mieltä, että pelkällä kanneoikeudella asiaa ei Suomessakaan voi ratkaista. Tarvitaan asumistakuulaki, jossa oikeus asumiseen säädetään subjektiiviseksi oikeudeksi: asunto on saatava säädetyssä ajassa asunpaikasta riippumatta. Erityisryhmien kohdalla tarvitaan kuitenkin muitakin tehotoimia, joilla ihmiset pääsevät kiinni normaaliin elämään. Asunnottomuusongelman ratkaisu ei voi olla asuntolapaikkojen lisääminen; niissä neliövuokrat ovat itse asiassa huomattavasti korkeampia kuin kunnollisissa asunnoissa.

Asunnottomuus ei aina johdu muista ongelmista, vaan saattaa myös johtaa muihin ongelmiin. Laitan tähän loppuun taannoin saamani viestin:

Olen itse ollut yli vuoden "lintsillä", asunnottomana rappukäytävissä, jne. Ei
ollut päihdeongelmaa enne sitä. Sen jälkeen meni haima ja kahden vuoden asuntola
ja asunnottomuuskierteen jälkeen sain asuntoasiani ja samalla tietenkin
muutenkin elämäni järjestykseen. Nyt mietin että miten voisin vaikuttaa?Itsellä
kävi niin että tuli ero, vaimo "huijasi" yhteisen vuokra-asunnon itselleen ja
itselle jäi vain vaatteet ja tietämättömänä erehdyin menemään sos. toimistoon
pyytämään asuntoa! Hervannan sos. sanoi: Painu viininkanlahteen, sinne kuulut!
Meni työ, halu elää, ja terveys. Mukaan tulivat päihteet, alkoholi, huumeet,
lievä rikollisuus... jne. Eikö tämä asia tuo yhteiskunnalle niin suuren laskun
että se kannattaisi hoitaa!

25.1.07

Valistusta myös keski-ikäisille miehille

Sosiaali- ja terveysministeriökin on huomannut, että kansalaisten huolehtiminen seksuaaliterveydestään laskee kuin lehmän häntä. Huomiota on kiinnitetty erityisesti nuoriin: sukupuoliteitse tarttuvien infektioiden ja raskaudenkeskeytysten määrä kasvaa. Joka viides aloittaa seksielämän (tarkoittavat varmaankin seksiä kumppanin kanssa?) jo alle 14-vuotiaana. Työryhmä esittää ilmaista ehkäisyä alle 20-vuotiaille ja kondomien hintojen alentamista.

Kannatan lämpimästi kumpaakin. Nimenomaan nuorten kohdalla hinta voi todella olla käytön este. On myös paikallaan, että kouluissa puhutaan jälleen seksistä tai ainakin uhkaillaan sen vaaroilla – tässä välissä opetus oli pitkään yksittäisten valistuneiden opettajien varassa. Kyselyssä melkoinen osa ysiluokkalaisista ei tiennyt, että vain kumi suojaa seksitaudeilta ja että kuukautisten alettua voi tulla raskaaksi.

Niin tietämättömiä kuin nuoret voivatkin olla, itse olen kyllä enemmän huolissani suurista ikäluokista, joista suuri osa on vielä seksuaalisesti aktiivisia ja joilla on varaa ja aikaa matkustaa ympäri maailmaa. Olen kiertänyt paljon puhumassa seksistä erilaisille ryhmille. Erityisesti joidenkin keski-ikäisten miesten asenteet voivat olla järkyttäviä: Kumeja ei osata käyttää tai ei haluta ”kun ei sitten seiso”. Taudeista ei niin väliksi, antibiooteillahan nuo paranevat. Nuorille me saamme infoa koulujen kautta, mutta kuka ohjastaisi näitä? Nämä seksihurjastelijat ovat tietysti keski-ikäisten miesten vähemmistö; ikä ja pysyvä parisuhde osaltaan vähentävät potentiaalisten hurjastelijoiden määrää.

Tutkijana olen huomannut, että huomattavan usein keski-ikäisille miehille seksi on jotakin, mitä kyllä tehdään ja jonka saamiseen nähdään aikaa ja vaivaa, mutta johon liittyvistä asiakysymyksistä ei – ainakaan nuoren naisluennoitsijan kanssa – puhuta. Kaikkein vaikein kuulijakunta minulla on ollut eduskunnassa. Huulta kyllä osataan seksistä heittää, mutta jos pitää puhua vaikkapa prostituutiosta, hedelmöityshoidoista tai homoadoptiosta, juoksevat keski-ikäiset kansanedustajamiehet punastuneena nurkan taakse piiloon.

Luettuani aamun lehden jäin myös miettimään, miten siihen pitäisi suhtautua, että valtiovalta säännöllisesti kerää tietoja, julkaisee tilastoja ja etsii erilaisia ohjauskeinoja ihmisten seksikäyttäytymiseen. Me pidämme sitä itsestäänselvyytenä, mutta kyseessähän on historiallisesti hyvin uusi ilmiö. Kaivoin Foucault’n Seksuaalisuuden historian kirjahyllystä. Hän kirjoittaa valtiovallan ja viranomaisten kiinnostuksesta ihmisten seksuaalisuuteen, paitsi kontrollin välineenä, myös länsimaisen yhteiskunnan erityisenä fetissinä.

23.1.07

Ilmastonmuutos ei ole leikin asia

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) yllätti tiedotteellaan, jonka mukaan EU:n komission energia- ja ilmastolinjaukset ovat ylimitoitettuja. EK:n kannanotto on joko mautonta leikinlaskua tai täydellistä piittaamattomuutta ympäristön ja ihmisten tulevaisuudesta. Veikkaan jälkimmäistä.

Ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt vakavia ympäristöongelmia, mutta se estää myös ihmisten perusoikeuksien toteutumista. Ilmastonmuutoksen aiheuttamien terveysvaikutusten vuoksi arvellaan vuosittain kuolevan yli 150 000 ihmistä. Jopa 200 miljoonaa kärsii ilmastonmuutoksen aiheuttamasta vesipulasta. Vaikka ilmastonmuutos ei koske rajuimmin Suomea, on meillä oltava solidaarisuutta myös maailman muita ihmisiä kohtaan. Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksesta kärsivät erityisesti tropiikin kehitysmaat ja pienet saarivaltiot, joilla on huonot mahdollisuudet sopeutua muutokseen mukanaan tuomaan kuivuuteen, ruokapulaan ja tautiepidemioihin.

EK:n mielestä yksipuolinen sitoutuminen kasvihuonepäästöjen vähentämiseen heikentää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, eikä EU:n pidä asettaa itselleen kilpailijamaita pidemmälle meneviä vaatimuksia tai rajoituksia.

Itsekästä tekstiä jopa elinkeinoelämän edustajilta! Kaikille luulisi olevan selvää, että teollisuusmaissa on vähennettävä päästöjä 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jos ilmastonmuutosta halutaan rajoittaa siedettävälle tasolle. Tähän tavoitteeseen pitää sitoutua kaikkien, mutta ilman edelläkävijöitä se tuskin onnistuu. Käsien nostaminen pystyyn ja EU:n vetäytyminen lupauksista vähentää päästöjä ei mitenkään palvelisi sitä, että kaikki maat saadaan rajoitusten piiriin.

Rikkaat teollisuusmaat tuottavat valtaosan päästöistä, joten niiden vastuulla pitää olla myös ilmastonmuutoksen torjuminen. Kasvihuonepäästöjä on meilläkin mahdollisuus vähentää reilusti. Epäonnistunut päästökauppajärjestelmä on syytä korvata toimivammalla ja oikeudenmukaisemmalla mekanismilla.

Tämä mielipidekirjoitukseni julkaistiin tämän päivän Aamulehdessä.

19.1.07

Vakaa talous ei ole arvo

Sanotaan, että kun porvari on kanssasi samaa mieltä, tarkista kantasi. Tässä syksyn mittaan Aamulehden pääkirjoitus on siteerannut minua (ainakin) kolmesti, näistä vain nyt viimeisimmällä kerralla ollen eri mieltä.

Koetan ajatella sen niin päin, että jos porvari on samaa mieltä kanssani, on porvarin syytä tarkistaa linjansa. Ehkä ovat viimein sen tehneetkin. Ainakin kielteinen kantani Tampereen pormestarin esittelemään ohjelmaan oli Aamulehden pääkirjoituksessa tulkittu ideologiseksi kannanotoksi. Sitähän se olikin.

On oikeiston tarkoin vaalima harha, että toisaalla olisi jotakin ideologista (lue: intuitiivista, paheksuttavaa) politiikkaa ja sitten toisaalla ideologiatonta (lue: rationaalista ja kannatettavaa) asioiden hoitamista. Totta on se, että kaikkein vankimmin vallalla oleva totuus voi näyttää ”järkevältä” tai ”luonnolliselta”. Politiikassa on kuitenkin lähes poikkeuksetta kyse arvovalinnoista.

Tuore pormestarimme oli nostanut ohjelmansa pääteemaksi vakaan talouden. Ei siinä mitään, minäkin kannatan vakaata taloutta. Ristiriita syntyy siitä, millä hinnalla. Vaikka meidänkin perheessä pyritään vakaaseen talouteen, jos joku perheenjäsen sairastuu, rahat lääkkeisiin hankitaan vakautta murehtimatta. Saman pitäisi päteä kunnassakin: lasten psykiatrisen hoidon jonot ylittävät Tampereella edelleen hoitotakuun asettaman rajan, koska kuulemma rahaa ei ole. Mutta on asioita, joihin rahaa vain pitää löytyä, vaikka se horjuttaisi kunnan taloutta, vaikka se tarkoittaisi, että virastotalon sähkölaskua ei voida maksaa ajoissa ja pormestari joutuisi työskentelemään taskulampun valossa.

Pari vuotta sitten jossakin kaupunginvaltuuston seminaarissa eteemme laitettiin strategiapaperi, jossa oli määritelty kaupungin yhteiset arvot ja niiden toteuttamiseen käytettävät välineet. Muun muassa minä ja Jukka Gustafsson rutisimme, että vakaa talous pitäisi siirtää väline-osioon, eihän se mikään arvo ole. Joku vääräleuka huusi takapenkistä, että ”onhan se! Se on sellainen Jaskarin [paikallinen kokoomusvaikuttajamme] arvo!”

Niinpä.

16.1.07

Vaatteet on mun aatteet?

Euroopan huivisodat näyttävät vain jatkuvan. Baijerista kantautuu tieto, että opettajina toimivia musliminaisia on kielletty käyttämästä huivia. Samaan aikaan kuitenkin katoliset saavat edelleen opettaa nunnanpuvussa. Oikeus perusteli päätöstä kristillisellä kulttuuriperimällä.

Ranskassa ymmärtääkseni kaikkien näkyvien uskonnollisten tunnusten käyttäminen koulumaailmassa on periaatteessa kielletty. Ranskalainen professoriystäväni meni kuumimman huivikiistan aikaan sanomaan maan televisiossa, että hänen puolestaan opettajat ja oppilaat saavat kulkea vaikka kattila päässä, eikä se kuulu kenellekään. Lausunto sai aikaan vastalauseryöpyn sekä ystävälleni henkilökohtaisesti, että televisiokanavalla. Uskonnoton koulu on Ranskassa pyhä. Jossain vaiheessa alkaa mietityttää, voiko uskonnonvapaudesta tulla samanlainen pakkokoneisto kuin pakkouskonnosta.

Ei ole tämäkään kysymys helppo. Ei ole välttämättä hyvä asia, että auktoriteettiasemassa olevat opettajat kantavat näkyviä uskonnollisia tunnuksia. Mutta yksilöllistä uskonnonharjoitusta ei pidä kuitenkaan säädellä, eikä kulttuurien kieltämisellä rakenneta monikulttuurisuutta.

Tuttavapiiriini kuuluu uskonnottomia ja useiden eri uskontokuntien ihmisiä. Homma toimii ihan hyvin, ja henkiset keskustelut ovat takuulla mielenkiintoisia. Kouluissakin saa puolestani laulaa suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaa suvivirttä – kunhan siitä vapautetaan ne oppilaat, joiden vakaumukseen se ei sovi. Ymmärretään toisiamme!

12.1.07

Aamiainen on tärkeä ateria – myös poliittisesti

Olen ilolla seurannut, miten kaupunginvaltuustossa tekemä aloitteeni aamiaistarjoilusta Tampereen kouluihin on herättänyt keskustelua. Olen tietenkin itse saanut aiheesta palautetta, mutta sitä on myös pohdittu keskustelupalstoilla ja yleisönosastoissa. Aamulehti teki aamiaistarjoilusta kyselynkin, jossa muistaakseni 65 % vastaajista kannatti kokeilua.

Vaikka julkisuuskeskustelu ei mitenkään takaa aloitteen toteutumista, yleensä jo keskustelun herättely on enemmän kuin voi valtuustoaloitteelta odottaa. Usein ideat jäävät tässä vaiheessa paperille, mutta nousevat sitten myöhemmin esiin muhittuaan aikansa – siksi julkinen keskustelu on erityisesti uusien juttujen kohdalla merkittävää.

Kuitenkin tässä keskustelussa on ollut poikkeuksellisen paljon (nimestä päätellen jo vanhempien) miesten vihaisia kannanottoja. Jostain syystä ajatus vapaaehtoisesta aamiaisesta kouluissa järkyttää jotenkin perustavalla tavalla joidenkin maailmankuvaa, niin tuohtuneena ajatus on otettu vastaan. Näille aloitteessani tuntuu tiivistyvän ”holhousvaltion” ja ”vastuuttomien vanhempien” koko surkea nykytila.

Mieleen tulee erään nyt jo eläkkeellä olevan ystäväni kertomus siitä, kuinka hän äitinsä kanssa aikanaan jonotti Elannosta ensimmäisiä lapsilisiä. Jonossa seisoneet naiset olivat kaikki nähneet kaksi sotaa ja niiden jälkeisen jälleenrakennuskauden, osa muisti vielä sisällissodankin. Jonon ohitse kulkenut mies pysähtyi juuri heidän kohdalleen, katsoi äitiä huivista huopatossuihin ja totesi sitten kuuluvasti: ”Ennen vanhaan sentään ihmiset elätti itte kakaransa!”

Ei siis mitään uutta auringon alla.

7.1.07

Tuhmat tädit

Uimahalli on hieno esimerkki kunnallisesta palvelusta. Eräs asia jaksaa kuitenkin hämmästyttää: mistä sinne tulevat kaikki nuo keski-ikäiset naiset, jotka eivät pidä lapsista?

Tänään satuin ilmeisesti taas Anti-lapset ry:n uimavuorolle. Vajaan tunnin hallikäyntini aikana täti ajoi lapsia pois aikuisten altaasta ja kaksi muuta vei röyhkeästi lapselta suihkun. Tädin ja lasten lisäksi koko altaan siinä osiossa ei ollut muita; luulisi, että sinne olisi kaikki neljä mahtunut. Suihkujakin oli tyhjänä vaikka kuinka monta. Näihin tapauksiin toki puutuin, mutta noiden lasten uintireissu varmaan kuitenkin meni pilalle. Eikä siellä kukaan voi päivystää aamusta iltaan, vahtimassa täti-terroristeja.

Tässä maassa on vaikea olla lapsi. Kun 11-vuotias poikani käy kaupassa, hän ottaa aina kuitin talteen, koska häntä ja ystäviään epäillään säännöllisesti myymälävarkaudesta. Joskus lapset kertoivat ulkoilemasta tullessaan, että ohi kävellyt täti oli huitaissut kävelykepillä – lapset leikkivät puiston lumipenkassa liian kovaäänisesti linnanryöstöä. Millaisessa maailmassa me oikein elämme?

Heti huomenna soitan uimahallien johdolle, josko sinne saataisiin tiskille joku valistuskyltti tai jotain. Lapsia opetetaan koulussa kunnioittamaan toisiaan ja aikuisia. Missä opetettaisiin aikuisille käytöstapoja?

5.1.07

Seksityöntekijöiden ihmisoikeudet edistyvät

Lyhyesti, hyviä uutisia seksityöntekijöiden ihmisoikeusrintamalta:

1. Tampereella (elokuussa hyväksytyn aloitteeni pohjalta) aloitetaan syksyllä 2007 ensimmäisenä Suomessa sosiaali- ja terveyssektorin johdonmukainen kouluttaminen seksityöntekijöiden kohtaamisessa.

2. Pro-tukipiste sai Raha-automaattiyhdistykseltä rahoituksen, jotta se voi perustaa satelliitin Tampereelle. Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun tukipistetoimintaa kokeillaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

3. Tänään kävin Sallin ihmisten kanssa Palvelualojen ammattiliitossa kahvilla ja vaihtamassa kuulumisia. Vaikka tapaamisessa ei sovittu mitään konkreettista, päivä on historiallinen: keskusteluyhteyden avaaminen on vienyt lähes puolitoista vuotta. Nyt kahviteltiin hyvässä hengessä, ja mielestäni niin PAM kuin Sallikin ovat nyt aamua viisaampia.

3.1.07

Miehemme Bagdadissa

Kuvat Irakin syrjäytetyn diktaattorin Saddam Husseinin hirttämisestä ovat levinneet lehtien, television ja internetin kautta kaikkien nähtäväksi. Kuin malliesimerkkinä nykytekniikan suomista mahdollisuuksista on Saddamin hirttämisestä levinnyt kaksi eri versiota: virallinen propagandaversio ja kamerakännykällä kuvattu sensuroimaton video. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet paitsi itse kuolemantuomiota, myös sitä, että valtaosa Saddamin rikoksista jäi nyt oikeudessa käsittelemättä. Mistä moinen kiire?

Valtalehdistö on uskollisesti toistanut virallista kertomusta Saddamin hallinnosta. Ainakin yksi oleellinen pala tarinasta kuitenkin puuttuu: kun lukee vaikkapa Helsingin Sanomia, voisi kuvitella että Yhdysvallat tuli mukaan Irakin kuvioihin vasta 1990-luvulla ja viimein vuonna 2003 onnistui syrjäyttämään Saddamin hirmuvallan.

Historiankirjoitus on siitä metkaa, että vaikka se näyttäisi kertovan menneisyydestä, se itse asiassa kertoo oman aikansa valtasuhteista – ja tietenkin siitä, millaista tulevaisuutta me toivomme tai pelkäämme.

Virallinen tarina ei lainkaan muista, kuinka vuoden 1963 vallankaappausta seuranneissa vainoissa murhattiin tuhansia irakilaisia kommunisteja ja muita vasemmistolaisia. Myöhemmin julki tulleet asiakirjat kertovat CIA:n tukeneen aktiivisesti verilöylyä.

1970-luvulla Irak kansallisti öljynsä, mikä johti konfliktiin USA:n kanssa. Suhteet lämpenivät kuitenkin uudelleen Iranin vallankumouksen jälkeen. Saddamista tuli Yhdysvalloille ”miehemme Bagdadissa”. Vuonna 1982 Irak poistettiin terroristivaltioiden listalta ja 1983 USA:n erikoislähettiläs Donald Rumsfeld (joka nykyisen Bushin hallituksessa suunnitteli Saddamin syrjäyttämisen ja Irakin tuhoamisen) vieraili ensi kertaa Saddamin luona ystävyyttä rakentamassa. Reaganin johtama USA aloitti massiiviset asetoimitukset Saddamin diktatuurille. Yhdysvaltojen toimittamien kemiallisten aseiden ja ilmakuvien avulla tehtiin laajamittainen kurdien joukkomurha. Yksityiskohtaiset tiedot toimitetuista aseista voi kuka tahansa lukea USA:n senaatin komitean raporteista.

Tapaus Saddam on kouluesimerkki siitä, miten valtava voima on hyvässä tarinassa. Pyhää demokratiaa ja ihmisoikeuksia uhannut peto on nyt sankarillisesti surmattu ja sen pää ripustettu kylän portille, tiedoksi ja varoitukseksi muille. Kuolemantuomio oli käytännön ratkaisu, sillä jos Saddam olisi haastettu kaikista rikoksistaan, oikeuteen olisi pitänyt laittaa myös USA:n hallitus, joka oli Saddamin tärkein tukija ja rikoskumppani.

Mikä on tarinan opetus? Älä tee kansanmurhaa. Jos teet, älä jätä rikoskumppaneita henkiin. Jos jätät, varmista näiden lojaalius. Jos osoittautuvat epälojaaleiksi, fiksaa historiankirjoitusta.