19.2.07

Onko avioliitto kahden kauppa?

Uskontotieteilijä Kim Östman kirjoitti Aamuporvarissa raikkaasti yksi- ja moniavioisuudesta. Lainaan pätkän: ”Mitkä ihmissuhde- ja perhemallit ovat sallittuja, mitkä kiellettyjä – ja miksi? Määritteleekö ihmissuhteen normaaliuden ja hyväksyttävyyden sen absoluuttinen muoto vai sen laatu?”

Kysymykset ovat hyvin ajankohtaisia juuri nyt. Ajankohtaisuudella en tarkoita tänään käynnistyvää Big Love -sarjaa, vaan samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vakiintumisesta osaksi perhekäsitystämme. Se mursi lopullisesti vuosikymmenien (osittain vuosisatojen) perinteen, jonka mukaan perheen ydin on kristillisen Jumalan sinetöimä, kahden eri sukupuolta olevan henkilön keskinäisestä rakkaudesta muodostama liitto ja lasten kasvatusinstituutio.

Siis kristillinen? Uskonnollisilla yhteisöillä on toki (lain puitteissa) oikeus laatia sääntöjä, ja olettaa jäsentensä niitä noudattavan. Ensisijaisesti avioliittoa säätelee kuitenkin meillä valtio. Se määrittää naimakelpoisuuden, puolisoiden juridiset oikeudet ja velvollisuudet sekä suhteen purkamisen ehdot.

Lukumäärä ja sukupuoli? Kun sallittiin samaa sukupuolta olevien liitot, lyötiin lukkoon instituution merkitys ensisijaisesti maallisena sopimuksena, johon pariskunnat voivat lisätä haluamiaan uskonnollisia elementtejä. Silti kyseessä on aivan erityinen sopimussuhde, sillä solmijoiden lukumäärä on rajattu kahteen. Periaatteessa vapaiden aikuisten ihmisten välisessä sopimuksessa minkä tahansa koalition pitäisi olla mahdollinen.

Keskinäinen rakkaus? Yksi yhteiskuntamme tiukimpia dogmeja on ajatus siitä, että liitto voi perustua vain keskinäiselle rakkaudelle ja että ihminen voi rakastaa tässä mielessä vain yhtä kumppania kerrallaan. Kaikki muu on perverssiä. Huolimatta siitä, että suurin osa maailman ihmisistä perustelee edelleen avioliittonsa muulla(kin) kuin rakkaudella. Huolimatta siitä, että valtaosa länsimaisesta taiteesta Sofoklesta Salkkareihin rakentuu kolmiodraamalle. Keskinäinen rakkaus on epäsuorasti kirjattu lakiinkin, mikä näkyy esimerkiksi silloin kun pyritään erottelemaan suomalaisten ulkomaalaisten kanssa solmimat ”lumeliitot” ”oikeista”.

Avioliittokäytäntömme perustuvat sääntöihin, joiden ainoa merkitys teollisuusyhteiskunnan seksuaalinormien toisto. Laki parisuhteen rekisteröinnistä rajattiin siten, että se ei kyseenalaistanut perinteisiä arvoja, sillä edelleen perustana on kahden ihmisen romanttinen parisuhde (jonka siunaamisesta kirkko käy parhaillaan voimakasta keskustelua). Jos kyse olisi todella vain ihmisten välisestä sopimuksesta, olisi kai samantekevää, montako ja minkä sukupuolen edustajaa avioliiton keskenään solmisi. Tunkkainen pikkuporvarillisuus jyrää.

Entä sitten lapset? Avioliittohan ei ole vain kahden ihmisen välinen sopimus, se on myös yhteiskunnan tapa huolehtia lapsistaan – vai onko? Jos avioliitto olisi ensisijaisesti lapsia varten, miksi lapsettomat lainkaan solmisivat liiton? Ja eikö silloin avioero-oikeus pitäisi rajata vain tapauksiin, joissa lapset ovat jo täysi-ikäisiä tai heidän hyvinvointinsa uhattuna?

4 kommenttia:

Tapio Laakso kirjoitti...

"Lumeavioliittoihin" puuttuminen on kyllä aika hurjaa puuhaa. Tapa, jolla viranomaiset "tulevat sänkyyn" ja punnitsevat rakkauden, pitäisi joskus dokumentoida oikein kunnolla.

Esimerkkejähän on kuultu.

Haastattelija kysyy osapuolilta, kummalla puolella sänkyä he nukkuvat. Vastaukset menevät ristiin ja oleskelulupa evätään. Sitä sänkyä vaan voi katsoa tyynypäästä ja jalkopäästä.

Paju kirjoitti...

Varsin mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä näkökohtia, vaikka kannatankin perinteistä perhekäsitystä. Mukava välillä joutua arvioimaan omia näkemyksiään. Kuitenkin muutama kommentti:

"Lukumäärä ja sukupuoli? Kun sallittiin samaa sukupuolta olevien liitot, lyötiin lukkoon instituution merkitys ensisijaisesti maallisena sopimuksena[..]. Silti kyseessä on aivan erityinen sopimussuhde, sillä solmijoiden lukumäärä on rajattu kahteen. Periaatteessa vapaiden aikuisten ihmisten välisessä sopimuksessa minkä tahansa koalition pitäisi olla mahdollinen."

Itse lähtisin siitä, että avioliitto nimenomaan ei ole kahden kauppa - tai kuten haluat asian nähdä, sopimuspuolten välinen asia. Avioliitto -toisin kuin sopimus- velvoittaa paitsi puolisoita, myös julkista valtaa. Virallistettu puoliso on usein edullisemmassa asemassa kuin muu henkilö. Toisaalta puolisoilla on toisiansa kohtaan esimerkiksi lakisääteinen elatusvelvollisuus huolimatta siitä, haluavatko he sitä osaksi sopimustaan. Siksi kyse ei mielestäni myöskään ole pelkästään seksuaalikäyttäytymisen normittamisesta, vaan yksilön ja julkisen vallan oikeuksien ja velvollisuuksien määrittämisestä.

Sen sijaan avoliiton voisi nähdä sopimussuhteena. Kukaan tai mikään ei estä mitä monipuolisimpia ratkaisuja avoliiton puitteissa. Harvapa enää viitsii edes paheksua vaikkapa Big Love -tyyppisiä asetelmia. Sopimus sitoo tällöin suhteen osapuolia, muttei ulkopuolisia.

En ihan oivaltanut, miksi kaikenlaiset yhteenliittymät pitäisi voida virallistaa tai rekisteröidä. Onko kääntöpuolena, että virallistetun puolison asema tällöin jo käytännön syistä tuotaisiin lähemmäksi avopuolison asemaa?

"Keskinäinen rakkaus? Yksi yhteiskuntamme tiukimpia dogmeja on ajatus siitä, että liitto voi perustua vain keskinäiselle rakkaudelle ja että ihminen voi rakastaa tässä mielessä vain yhtä kumppania kerrallaan. [..] Keskinäinen rakkaus on epäsuorasti kirjattu lakiinkin, mikä näkyy esimerkiksi silloin kun pyritään erottelemaan suomalaisten ulkomaalaisten kanssa solmimat ”lumeliitot” ”oikeista”.

On totta, että länsimaissa rakkausavioliitosta on tullut normi. Kuitenkin myös täällä solmitaan sopuavioliittoja: vanhapiika ja vanhapoika päättävät lyödä hynttyyt yhteen, kun "se oikea" ei ole sattunut kohdalle. Toisinaan väitetään myös, että rakkausliittoihin suin päin syöksyminen on osaltaan avioerojen taustalla.

Kuitenkaan lumeliittoja ei määritellä rakkauden, vaan pikemminkin sitoumuksen määrällä. Myös järkiavioliitto läpäisee seulan; sen sijaan liiton, jossa puolisot eivät jaa ehkä edes samaa asuntoa, ei mielestäni tarvitsekaan saada erityisasemaa. Varmasti suurin osa avioliiton takia saapuvista maahanmuuttajista on aitoja puolisoita, mutta todennäköisesti väärinkäytökset lisääntyisivät, jos kaikenlaiset sopimussuhteet katsottaisiin avioliiton veroisiksi ja oikeuttaisivat oleskelulupaan.

Anonyymi kirjoitti...

Avioliitto ja rekisteröity parisuhde eroavat toisistaan tavalla, joka ei ehkä ole merkityksellinen ateistille, mutta joka on sitä kristitylle mitä suurimmassa määrin. Siinä, missä ateisti solmii avioliiton/rekisteröidyn parisuhteen yksinkertaisesti puolisonsa kanssa, kristitty tekee aviolupauksensa Jumalan edessä. Jumala ei liitä kahta samaa sukupuolta olevaa yhteen pyhään liittoon.

Tämän vuoksi em. termit tulisi mielestäni pitää erillään kristittyjen (ja juutalaisten ja muslimien) uskonnollista vakaumusta kunnioittaen.

Tämä unohtuu valitettavan usein vasemmistolaisilta yhteiskunta-ajattelijoilta, oli syy sitten kommunisminaikainen uskontojenvainoamisperinne tai tiede-/evoluutio"uskovaisuus".

Päätöksiä tehdessä tulisi mielestäni kunnioittaa kristittyjen arvoja, vaikka tämän maan täyttyminen kaupallisella saastalla ja muu liberalisaatio onkin tuhonnut sen hengellisen kehityksen siten, että edes maan suurimman uskontokunnan jäsenistä enää harva lienee "oikeasti" kristitty (eli uskoo eikä vain ole kirkon jäsen). Se on osa maamme kulttuuriperintöä, eikä sen tule antaa valua hukkaan edes monikulttuurisuusmantran mediaseksikkyyden edessä.

P.S. Tuolla viimeisellä viittauksella monikulttuurisuusmantraan ei ollut tarkoitus kiihottaa mitään kansanryhmää vastaan, vaan ainoastaan tuoda esiin, että monikulttuurisuuden kritiikin yläpuolelle korotettu asema arvona saa aikaan esim. sitä, että vaietaan tärkeistä asioista, kuten naisten sukuelinten silpomisesta "kulttuurilliseen perinteeseen" vedoten.

Anna Kontula kirjoitti...

Totta on, että nykyisellään meidän kulttuurimme mieltää avioliiton uskonnollisena rituaalina. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina: vielä pitkälle keskiaikaa nimenomaan avioliitto pysyi maallisena sopimuksena, toisin kuin muut ihmisen elämänkaareen liittyvät juhlat. Kristillinen kirkko teki valtavan, vuosisataisen työn päästäkseen osalliseksi myös avioliiton solmimisesta.