6.8.07

Voisiko Linkola olla oikeassa?

Tänään kävin Pentti Linkolan luona sopimassa syksyn keskustelutilaisuudesta. Sen herättelemänä muutama sana hänen tuotannostaan.

Linkolan tavaramerkkihän on viimeiset 50 vuotta ollut provokatiivinen, intohimoinen ja tarkka yhteiskuntakriittinen kirjoittelu. On totta, että vuosikymmenten kuluessa kaikki hänen esittämänsä uhkakuvat eivät (onneksi) ole käyneet toteen. Toisaalta – mies teki rauhantyötä 50-luvulla ja puhui ilmastonmuutoksesta 60-luvulla. Nyt jälkeen päin hän on (ikävä kyllä) osoittautunut paljon kaukokatseisemmaksi kuin suurin osa tuon ajan visioista.

Oma yhteiskunnallinen ajatteluni kohtaa Linkolan ainakin viidessä pisteessä:
  • Ensinnäkin hän on johdonmukaisesti vuosikymmenestä toiseen vastustanut materiaalisen elintason kohottamista ja jatkuvan talouskasvun ihannetta. Viimeistään nyt pitäisi kaikille olla selvää, että me emme voi vaatia kaikille maailman ihmisille välttävää elintasoa, ellemme ole samalla valmiita laskemaan omaamme. Pallo ei kestä. Suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman kolmanneksi suurin heti USA:n ja Saudi-Arabian jälkeen. Tässä mielessä olemme muiden hyväksikäytöstä elävä roistovaltio.
  • Linkola on kirjoittanut paljon myös luontosuhteen ja omavaraistalouden häviämisen aiheuttamasta pahoinvoinnista. Olen miettinyt viime aikoina tätä paljon. on olemassa aika vahvaa näyttöä siitä, että luonnolla ja esimerkiksi puutarhanhoidolla on myönteisiä vaikutuksia ihmisen mielenterveyteen.
  • Linkola kritisoi liian nopeita yhteiskunnallisia muutoksia. Hän kirjoittaa siitä, että läpi ihmiskunnan historian muutos on yleensä ollut hyvin hidasta ja antanut ihmisille aikaa totuttautua uusiin oloihin ja käytäntöihin. Osittain tähän liittyy myös hänen kritiikkinsä liikkuvuuden ihannointia kohtaan. Suomessakin viralliseksi dogmiksi on noussut, että tuleva työvoimapula pitäisi ratkaista tuomalla työvoimaa ulkomailta. Kannatan sitä, että ihmisillä halutessaan on oikeus liikkumiseen, mutta keskustelusta on mielestäni unohtunut kokonaan se toinen puoli: useimmat työn perässä muuttavat eivät tee sitä vapaasta tahdostaan, vaan taloudellisesta pakosta. Se voi tarkoittaa pitkää eroa läheisistä, ja joka tapauksessa sopeutumista vieraaseen kulttuuriin. Vapaa liikkuvuus on hieno asia, mutta tässä Suomen uudessa linjassa alkaa olla vähän pakkosiirtojen makua.
  • Suomessa on säilynyt agraarinen nautintaoikeus uusiutuviin luonnonvaroihin: me kutsumme sitä jokamiehenoikeudeksi. Nyt kuitenkin yksityisomistuksen laajentuminen uhkaa tätä käytäntöä yhtä aikaa monesta eri suunnasta. Samaan aikaan yhä useampi elää kaupungeissa, joissa jokamiehen oikeus on alunperinkin ollut vieras. Kuka hallitsee kaupunkien julkista tilaa?
  • Sitten on vielä Linkolan kritiikki meidän koulutusjärjestelmäämme kohtaan, tai kuten hän itse sanoo, ”koko koulutusyhteiskunta ei inhimillisellä tasolla merkitse muuta kuin nuorten ihmisten rääkkäämistä, sitä että silloin kun heidän pitäisi loikoa niityllä, soudella järvillä tai poimia lumpeenkukkia, katsella syksyisellä jäkäläkalliolla kurkiparvea puolukkaterttu suussa, tai samoilla talvisissa erämaissa, ja laulaa ja naida ja rakastaa, että heidät näinä vuosina sullotaan oppikouluihin ja korkeakouluihin […] opiskelemaan asioita, joita enimmäkseen ei ole mitään syytä tietää.” (Toisinajattelijan päiväkirja 1979, s. 89) Linkola ei vastusta sivistystä tai opiskelua sinänsä, mutta kylläkin voimakkaasti sen nykyistä toteuttamistapaa ja kaiken muun alisteisuutta sille.

Loppuun vuoden 1993 Linkolaa (Voisiko elämä voittaa 2005, s. 14), pohdintaa hänen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Karjalaan tekemiensä matkojen jäljiltä:

Vihdoin minä lopullisesti ymmärrän, miksi minä omassa maassani, johon olen sidottu, elän pysyvän kauhun vallassa, miksi minulla on tunne kuin minua koko ajan lyötäisiin nyrkillä naamaan. Ei se johdu pelkästään siitä, että metsät on raadeltu ja rannat alennettu markkinahumuun. Ei se johdu asfaltti- ja betonipintojen suunnattomasta määrästä sinänsä eikä autojen miljoonaisesta kimalluksesta katsoi minne hyvänsä. Se johtuu siitä, että tässä maassa kaikki on raakaa, sileää, räikeää, puleerattua, valmista. Kauheinta on se, että maa on järjestyksen kourissa, täällä on kaikki ojennuksessa. Raivaussaha on työkaluista kammottavin, joka hiekanjyvään on lyöty ihmisen ylimääräinen omistajanmerkki. Suomessa ei ole mitään salaperäistä, ei mitään lempeää, ei missään himmeää hehkua.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Anna
On hyvä että olet ottanut Linkolan tuomat asiat esiin asiallisesti. Yleensähän hänen esittämiinsä asioihin suhtaudutaan yliolkaisest tyyliin: no sehän on Linkolan höpinöitä. Kiitokset
Eero

Anonyymi kirjoitti...

En malta olla tuomatta tässä esiin Pentti Linkolan muutama vuosi sitten esittämää ajatusta, että bordelleja pitäisi perustaa terveyskeskusten yhteyteen ja että seksityö on Linkolan mielestä työtä siinä, missä on sairaanhoitajankin työ.

Tässäkin asiassa Linkola on yhtä looginen kuin muussakin ajattelussaan. Tulkitsen Linkolan esittämää ajatusta niin että prostituutio ei ole lähtökohtaisesti huono asia ja että seksityöntekijän ammatti on hyvin lähellä sairaanhoitajan tai psykiatrin ammattia. Molemmat ovat hoitotyötä. Maksullinen seksi on osa ihmisluontoa ja Homo sapiensin käyttäytymistä. Kyse on vain yksinkertaisesta tarpeiden tyydytyksestä, kuten (ei lisääntymis)seksissä yleensäkin. Maksullinen seksi on vain hyväksyttävä ja siitä ei kannata tehdä turhan suurta numeroa.

Suurimmalle osalla ihmisiä kaikki Linkolan ajatukset ovat liian radikaaleja ja suurin osa ihmisistä esittää vastaväitteitä närkästyneellä äänellä, mutta eivät kuitenkaan onnistunut kumoamaan Linkolan loogista argumentointia.

Itse en ehkä välttämättä kannata tätä ilotalot terveyskeskuksiin ajatusta, mutta se antaa kuitenkin ajattelemisen aihetta. Se kulostaa järkevämmältä kuin tämä kiihko/valtio/abolitionistisen feminismin hiekkalaatikko tason argumentointi: "itsensä myyminen", "ruumiinsa myyminen", "haluaisitko sinä, että tyttäresi ryhtyisi prostituoiduksi?, "prostituutio on väärin", "porno ja prostituutio loukkaa naisia", "prostituutio on sukupuolittunutta väkivaltaa", "nainen ei saa olla kauppatavaraa" . Linkolan arguimentointi kuulostaa järkevämmältä kuin abolitionistien liian yleistävä ja virheellinen teoria, että vapaaehtoista seksityötä ei ole ja että kaikki prostituutio on lähtökohtaisesti hyväksikäyttöä ja väkivaltaa naista kohtaan ja että kaikki seksityö on ihmiskauppaa.
Kuitenkin näitä abolitionistien epäloogisia ja tolkuttomilta kuulostavia mielipiteitä, valheellista keksittyä propagandaa, bluffiretoriikkaa ja ideologisia kannanottoja usein käytetään prostituutiokeskustelussa ikään kuin ne olisivat objektiivisia tosiasioita.

Täsä syksyn keskustelutilaisuudessa voisi myös kysyä Linkolalta tarkemmin hänen näkemyksestään maksullisesta seksistä?

Elias Määttänen

stockholm slender kirjoitti...

Itse olen pitänyt Linkolaa perikonservatiivina - keinot radikaaleja, toki, mutta arvot konservatiivisia. Siis siitä näkökulmasta mistä jokin thatcherismi näyttäytyy melko puhtaana liberalismina. Linkola olisi suhteellisen onnellinen keskiaikaisessa yhteiskunnassa, kunhan se olisi stabiili. Noin teoriassa, siis.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä kommentteja Linkolan ajtteluun. Ukrainalainen biologi Theodosius Dobzhansky muotoili aikoinaan, että "nothing in biology makes sense except in the light of evolution" (Dobzhansky, 1973). Sama pätee karrikoiden Linkolan ajatteluun: nothing in Linkola's thoughts makes sense expect in the light of biology. Tarkoitan sitä, että mikäli ymmärtää biologiaa, huomaa, että hyvin monet Linkolan esittämistä teeseisestä ovat hyvin järkeenkäypiä. Linkolan ajattelu herättää usein närää ihmisissä, ja tämä johtuu ainoastaan siitä, että Linkolan ekosentrinen (lue: biologinen) maailmankuva ja ihmiskeskeinen maailmakuva eivät kohtaa.

Panu kirjoitti...

Suurimmalle osalla ihmisiä kaikki Linkolan ajatukset ovat liian radikaaleja ja suurin osa ihmisistä esittää vastaväitteitä närkästyneellä äänellä, mutta eivät kuitenkaan onnistunut kumoamaan Linkolan loogista argumentointia.

Minua on aina hämmästyttänyt, mikä Linkolan argumentoinnissa muka on "loogista". Kysehän on loppujen lopuksi aivan tavallisesta natsismista, johon kuuluu itsetarkoituksellinen, ilkkuva epähumaanius.

Linkola on itse asiassa tehnyt järkevälle luonnonsuojelu- ja ympäristötyölle paljon hallaa maksimalistisella ja poliittisesti toteuttamiskelvottomalla ohjelmallaan. Muistaakseni Tuomas Nevanlinna sanoi, että luontoa riistävät liikemiehetkin voivat laskuhumalan melankoliassaan todeta: kyllähän Linkola loppujen lopuksi on oikeassa eräänlaisena katumustyönä voidakseen sitten jatkaa luonnon riistoa entiseen, kyyniseen tapaan.

Linkolan touhussa on kyse tyypillisestä hölmöläisten tuvanvalaisusta, ei mistään muusta. Tosiasia on, että pragmaattiset ja järkevät luonnonsuojelutoimet ovat olleet tehokkaita ja hyödyllisiä ja parantaneet maailman tilaa merkittävästi. Esimerkiksi minun lapsuudessani 1970-luvulla julistettiin, että Suomessa ei varmasti vuonna 2000 enää olisi viirupöllöjä tai huuhkajia.

Näitä asioita ei todellakaan ole saatu muuttumaan Linkolan maksimalismilla, vaan demokratian puitteissa vaikuttamalla. Kaikkien ekstremistien tapaan Linkola tietysti yrittää nollata maltillisten tahojen aikaansaannokset.

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Eksyin sivuilles tähän keskusteluun varmaan liian myöhään(linkola siis).

Yhdyn Linkolan ajatuksiin siinä, että maapallon kantokyky on siinä kiikunkaakun jo nyt.

Linkola esittää aika radikaalejakin toimenpiteitä väestön vähentämiseksi.

Jokaiseen on tietty ohjelmoitu tarve lisääntyä, mutta tarvisko meidänkin toimia kuten eläinten, vähentää,jos ei ole elin mahdollisuuksia?

Ei se tarkoita sitä että ollaan selibaatissa!

-jarmo-

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mukava löytää ihminen politiikkojen joukosta.Hieno oli Hesarin juttu sunnuntain lehdessä,sai ottamaan selvää kuka on Anna Kontula ja huomasin löytäneeni hengenheimolaisen joka on Linkolan Pentin sanomankin ottanut vakavasti,ei niin kuin yleensä on/off.Hienoja on myös esiinottamasi muutkin aiheet.Seuraanpa blogiasi ja varmasti teen myös johtopäätöksiä myös äänestäessäni jälleen.Terveisin Kari Kaseva

Anonyymi kirjoitti...

Pentti Linkola on oikeassa. Enää on kysymys siitä, annetaanko ilmastonmuutoksen hoitaa liikaväestö "luonnollista tietä". Matti, Merimasku

Anonyymi kirjoitti...

Pentti ei elä kuin opettaa,on lisännyt liikakansoitusta(2 lasta)käyttää insuliinia,vaikka ilman insuliinia olisi jo poissa,eli ei enää käyttäisi näitä pieneneviä luonnonvaroja

Kalevi09 kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Ei taida Anna Kontula ymmärtää luontokatsannosta kuin hieman pintaa: otat sen mikä sattuu tuntumaan mukavalta, mutta et ymmärrä kokonaisuudesta hölkäsen pöläystä. Tämä sillä, että olen kuullut puheitasi ja tullut siihen johtopäätökseen, että paitsi teet räikeän poliittista työtä yliopistolla luennoillasi, et ymmärrä ihmisen biologiasta mitään.