1.7.08

Kotiopetus

Mielenkiintoinen juttu kotiopetuksesta Financial Timesin viikkoliitteessä (21.-22.6.): sen mukaan yhä useampi brittivanhempi haluaa opettaa lapsiaan itse. Vaikka viranomaisilla ei ole tilastoa kotiopetuksessa olevien lasten määrästä, arviot liikkuvat 50 tuhannessa ja määrä kasvaa nopeasti.

Kotiopetus on huomattavan yleistä Yhdysvalloissa, jonka julkinen koulutusjärjestelmä ei ole kovin hyvässä kuosissa. Yksityiskoulujen tarjoama opetus käy kalliiksi, minkä lisäksi maassa on paljon perheitä, jotka valitsevat kotiopetuksen uskonnollisista syistä. Myös Briteissä ratkaisun taustalta löytyy toisinaan tarve uskonnolliseen koulutukseen ja yksityiskoulujen lukukausimaksujen tuplaantuminen viimeisen 10 vuoden aikana. Selvästi yleisin peruste on kuitenkin kiusaaminen.

Iso-Britanniassa laki määrittelee oppivelvollisuuden niin väljästi, että se jättää kotiopetukseen huomattavan vapauden. Jotkut noudattavat kotonakin virallisia opetusohjelmia ja hyödyntävät internetin nopeasti laajentuneita opiskeluympäristöjä, mutta toiset näkevät kotiopetuksen vahvuudeksi nimenomaan mahdollisuuden noudattaa omalle lapselle sopivaa rytmiä ja yksilöllisiä opetusmenetelmiä.

Vaikka kotiopetus ei koskaan ole Briteissä ollut laitonta (”koulupakko” on tietääkseni Euroopassa vain Saksassa) nykymuodossaan se on uusi ilmiö. 1970-luvulla lapsiaan opettivat sellaiset radikaalit vanhemmat, jotka suhtautuivat kriittisesti yhteiskuntaan ja massakoulutukseen sen uusintajana. Vielä tuolloin kotiopetus riitti huostaanottoperusteeksi, joten nämä vanhemmat ottivat ison riskin. Sittemmin kotiopetuksesta on tullut enemmän valtavirtaa. Silti se on edelleen voimakas kannanotto jo siksi, että useimmiten se merkitsee perheen tulotason laskua vanhemman jäädessä kotiin. Vaikka ilmiötä pidetään keskiluokkaisena, lähes puolet kotona lapsia opettavista perheistä ansaitsee alle kansallisen keskiarvon, 17 % alle 13 000 euroa vuodessa.

Vasemmistolle yleinen ja yhtäläinen peruskoulujärjestelmä on pyhä, sillä se saavutettiin kovalla työllä ja onkin ilmeisesti kokeilluista parhaiten toimiva systeemi silloin, kun tavoitteena on koulutuksellinen tasa-arvo. Peruskoulun alkuaikoina kotiopetusta tietenkin oli paljon, mutta vain eliitin lapsille – vastaavan tarjoaminen koko väestölle ei olisi ollut mahdollista. Ihmisten materiaalisten perustarpeiden tyydyttäminen vaatii koko ajan vähemmän työtunteja ja toisaalta peruskoulut tuntuvat vastaamaan toisten lasten tarpeisiin paljon toisia paremmin (esimerkkinä ”erityistä huolenpitoa vaativien lasten” lasten huima lisääntyminen ja sukupuolten väliset menestyserot). Siten kysymys kotiopetuksesta asettuu uudella tavalla kiinnostavaksi.

Kotiopetuksesta löytyy argumentteja sekä puolesta että vastaan. Usein epäillään, että koulua käymättömien lasten sosiaaliset taidot eivät kehity riittävästi, mutta toisaalta brittiartikkelin mukaan lapsia nimenomaan suojellaan kotiopetuksella sellaiselta sosiaaliselta ympäristöltä, joka osoittautuu hallitsemattoman vihamieliseksi. Jotkut huolehtivat siitä, miten jatkuvasti vanhempiensa valvonnassa olevat lapset kykenevät lainkaan itsenäistymään – uhka on varmasti todellinen, mutta jos on sattunut saamaan riittävän viisaat vanhemmat, kotiopetus mahdollistaa koulua suuremman itseohjautuvuuden. On myös väitetty, että yleistyessään kotiopetuksella voi olla ikäviä seurauksia laajemmalle yhteiskunnalliselle tasa-arvolle, kun yhteiskuntaryhmät eivät sosiaalistu toisiinsa yhteisen koulutusjärjestelmän kautta ja toisaalta rikkailla ei ole motiivia huolehtia julkisen koulutuksen laadusta, josta heidän omat lapsensa eivät hyödy. Kuitenkin ainakin Briteissä kotiopetuksesta on pikemminkin tullut ”köyhän miehen yksityiskoulu”, siihen turvautuvat vanhemmat, jotka panostavat lastensa koulutukseen mutta eivät ole riittävän varakkaita koulumaksuihin.

Kotiopetuksen suurin lupaus on, että se mahdollistaa oppimisen sellaisilla menetelmillä, jotka vaativat huomattavan paljon ohjausta. (Esimerkiksi antiikin Kreikan filosofiset saavutukset perustuivat pieniin opetusryhmiin ja pitkiin keskusteluihin.) Toisaalta voidaan kysyä, kuinka monella vanhemmalla todella on tällaiseen tarvittavat kyvyt, resurssi ja motiivit. Parhaimmillaan kotikoulu voi edistää kriittistä ajattelua, mutta selloinkin se johtaa helposti marginalisoitumiseen.

1 kommentti:

gunta kirjoitti...

koulun kehittämät sosiaaliset taidot eivät taida olla kovin käyttökelpoisia koulun ulkopuolella: missä muualla olisi pakko pärjätä pelkästään samana vuonna syntyneiden kanssa suhteellisen suljetussa laitoksessa? oikeassa elämässä yleensä arvostetaan eri-ikäisten kanssa toimeen tulemista muuttuvissa tilanteissa.
koulussa kyllä oppii unohtamaan omat mielenkiintonsa kohteet ja tekemään sitä, mitä käsketään ja vaaditaan riippumatta siitä, kiinnostaako se yhtään. se mielestäni on suurin syy siihen, että niin moni tuore ylioppilas ei tiedä mitä haluaisi tehdä ja opiskella, kun ei ole oikein päässyt itse siitä päättämään.
kotikoulun nimitys taittaa antaa väärän kuvan, eihän oppiminen koskaan tapahdu vain kotona. kotikoululaisethan pääsevät museoihin, kirjastoihin, tapahtumiin, hoitamaan oikeita asioita - se jos mikään on elämistä ja eri taitojen oppimista.