27.3.09

Älä ruoki lamaa

Eilen istuimme useamman tunnin virastotalolla. Lasten ja nuorten lautakunnalla oli esityslistallaan lamasäästöt. Koska asiasta on tullut paljon yhteydenottoja, kirjoitan selvityksen kokouksesta blogiini, vaikka asia ei ehkä muilla paikkakunnilla asuvia kiinnostakaan. (Tarkempi pöytäkirja ilmestynee piakkoin Tampereen kaupungin sivuille):Lähtötilanne oli se, että kaupunginhallitus edellytti meiltä 3 prosentin säästöä ja virkamiehet olivat viilanneet sen pohjalta esityksen. Seuraavista asioista keskusteltiin. Osa hyväksyttiin yksimielisesti, mutta milloin äänestettiin, äänet menivät vasemmistoliitto ja sdp vastaan kokoomus, keskusta ja vihreät. Perussuomalaisten edustaja äänesti vaihtelevasti.

1. Järvensivun, Hallilan ja Ristinarkun/Takahuhdin koulujen uudelleenjärjestelyt: Päädyttiin vihreiden Vesa Eskolan ehdotukseen, että Järvensivulla ja Hallilassa jatkavat samat luokat kuin nykyäänkin ja Ristinarkku/Takahuhti yhdistetään. Päätökset kuitenkin tehtiin ehdollisena sillä, että Osaamis- ja elinkeinolautakunta päättää Messukylän lukion lakkautuksesta. Koetimme demarien kanssa (Joonas Lepistön esittämänä) vaihtoehtoa, jossa Järvensivu ja Hallila olisi jätetty ennalleen lukioratkaisuista riippumatta, mutta hävisimme äänestyksen.

Nyt siis kaikki kouluaktivistit pommittamaan Oselan väkeä: Järvensivun ja Hallilan kannattaa koettaa vaikuttaa niin, että Messukylän lukio lakkautetaan. Takahuhdin/Ristinarkun väen taas kannattaa koettaa yrittää juuri päinvastaista.
Lautakunta kuitenkin hyväksyi esittämäni ponnen, että jos nyt sitten käy niin, että Hallilasta koululuokkia siirretään, näille lapsille taataan erillinen koulukuljetus.

2. Vasta lautakunnassa hyväksyttyä Tampere-lisää aiotaan nyt leikata siten, että siitä tulisi tulosidonnainen (koskisi n. 57 prosenttia perheistä) ja sitä saisi vain alle 2-vuotiaiden lasten hoitamisesta kotona (nyt raja on 3 v.). Mä ja demarit esitimme, että ikäraja olisi kuitenkin edelleen pidetty 3 vuodessa, mutta hävisimme.

Tampere-lisään liittyen lautakunta hyväksyi (kokoomuksen Järvelän esittämänä) toivomusponnen (tarkoittaa tässä eräänlaista raha-anomusta kaupunginhallitukselle), jossa Tampere-lisään kuitenkin löytyisi rahaa tai jos sitä leikataan, leikkaus kohdistuisi ikään muttei tulorajoihin. Itse tein päinvastaisen ponsiesityksen, jossa siis oltiin mieluummin valmiita leikkaamaan tuki hyvätuloisilta kuin yli 2-vuotiailta. Tämä on niitä kohtia, joissa vasemmiston ja oikeiston ero tulee selvimmin esiin.

3. Esitin, että opetustunteja ei leikattaisi 1,5 prosenttia. (Muutos tarkoittaa käytännössä opettajakunnan vähentämistä ja ryhmäkokojen kasvattamista.) Hävisimme äänestyksen.

4. Lisäksi listalla oli myöhemmässä kohdassa koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon maksujen korotus. Esitin, että sitä ei toteutettaisi, mutta jäimme tässäkin vähemmistöön.

Omat valintani kokouksessa tein seuraavilla perusteilla:
  • Meille luottamushenkilöille koetetaan uskotella, että nyt ei auta muu kuin leikata palveluja (täkäläinen kokoomus ei ilmeisesti ole kuullut mainostoimistonsa ”älä ruoki lamaa” –kampanjasta). Itse ajattelen, että meidän pitäisi nyt muistaa 1990-luvun alun lamassa tehdyt mokat ja ottaa oppia. Silloinhan Suomi ajoi julkiset palvelunsa alas ja laskua maksettiin sitten pitkälle 2000-luvulle, osittain 1980-luvun sosiaali- ja terveyspalvelujen tasoa ei ole saavutettu vieläkään. Samaan aikaan Ruotsi piti julkisen velkaantumisen kautta palvelunsa kunnossa ja työttömyysprosentin alhaisena, minkä seurauksena lamasta selvittiin rapakon takana paljon nopeammin ja vähemmin vaurioin.
  • Kaupunginhallitus on linjannut, että kaikkien sektorien pitää leikata suhteessa saman verran. Oma valtuustoryhmäni oli kuitenkin sitä mieltä, että hyvinvointipalvelujen lisäksi erityisesti lapsia pitää suojella. Jos säästöjä tehdään, viimeiseksi lapsista.
  • Juuri taantuman aikaan julkisia palveluja tarvitaan kaikkein eniten ja toisaalta niiden tuottamisella voidaan tasata suhdannevaihtelua.
  • Demokratian suurin uhka on, että ihmiset eivät koe voivansa vaikuttaa politiikkaan ja passivoituvat. Jos siis jossain syntyy kansalaisaktivismia jonkin asian puolesta, sitä pitää tukea, vaikka asia ei kaupungin mittakaavassa olisikaan hirveän merkittävä. Niille ihmisille ja ehkä sille alueellekin se on.
  • Jos vaaleissa luvataan jotain, ei sovi muutama kuukausi myöhemmin tehdä juuri päinvastoin. (Tämä koskee esimerkiksi kouluverkkoa ja Tampere-lisää, kumpikin pormestaripuolueidenkin keskeisiä poliittisia vaaliteemoja ja kummassakin nyt lipsutaan jo hyvää vauhtia.)

11.3.09

Ei isyydestä pitäisi tehdä kohtuuttoman vaikeaa

Vierailin Helsingin Kallion Pelastusarmeijassa. Piti käydä teellä ruokalan puolella, mutta portaissa vastaan tuli yksikön johtaja Eero Untamala ja hänen ystävällisellä opastuksellaan pääsimme tutustumaan asuntolaan. Paikka on kohtuullisen siisti mutta auttamattoman vanha, rappeutunut ja karu. Huoneisiin mahtuu juuri ja juuri sänky ja kaappi. Kyllä siellä hetken majoittuu, mutta ei siitä kodiksi ole.

Pelastusarmeija täytti äskettäin sata vuotta. Tämän ajan se ollut keskeisimpiä kodittomien miesten tukikohtia Suomessa. Toiminnalle on myös kysyntää – asuntola on ollut vuosikymmenestä toiseen täynnä, ja on edelleen. Muutaman vuoden päästä tilat on tarkoitus remontoida tuettuun asumiseen ja paikkojen määrä puolittuu. Vielä ei ole ihan selvää, mihin sitten menevät ne, jotka eivät näihin asuntoihin mahdu tai pääse.

Yksi syy miesten näkyvämpään syrjäytymiseen on se, että suomalaisessa kulttuurissa miehet ovat ikään kuin verkostojen ulkojäseniä, jonkun naisen veljiä, poikia tai aviopuolisoita. Meillä naiset huolehtivat suvun kotitalouksien yhteydenpidosta, naiset lähettävät joulukortit ja naisten vastuulla on keskinäisen avun organisointi. Ellei mies ole aktiivisesti osallistunut näiden yhteyksien uusintamiseen, avioero merkitsee vähittäistä etääntymistä koko sukuyhteisöstä. Asiaa ei paranna se, että Suomessa miehillä on keskimäärin vähemmän miespuolisia ystäviä kuin missään muussa Euroopan maassa.

Untamala kertoi kyselystä, jonka mukaan jokaisella asukkaalla oli keskimäärin puolitoista lasta. Pienituloisen yksinäisen miehen on monissa kaupungeissa hyvin vaikea saada asuntoa ja jos ei ole osoitetta, ei työtäkään tahdo löytyä. Kodin, rahan ja sosiaalisen verkoston puuttuminen tekee isyyden hankalaksi. Vaikka tapaamisvuorot olisi sosiaalitoimiston kanssa saatu järjestettyä, ei oikein ole paikkaa, johon lapsia ottaa. Nämä kodittomien asuntolat eivät ole lapsia varten.

Ajattelen, että harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta yhteyden säilyminen on sekä lapsen että vanhemman etu. Ei siitä saisi tehdä kohtuuttoman vaikeaa.

3.3.09

Ketään ei irtisanota, ei

Näin taantuman alla työnantajat jakautuvat kahteen ryhmään: niihin, jotka irtisanovat työntekijöitään ja niihin, jotka eivät irtisano.

Jälkimmäiset ovat taantuman sankareita. He eivät ruoki ”lamaa korviemme välissä” tai jätä työntekijöitään heitteille. Useat kunnat ovat ilmoittaneet joutuvansa säästötoimiin, mutta että ”ketään ei irtisanota”. Pirkanmaan yrittäjät organisoivat oikein kampanjan, jossa yrittäjät lupaavat olla irtisanomatta ketään kuluvan vuoden aikana.

Vähemmälle huomiolle jää, että todellisuudessa ”säästöt ilman irtisanomisia” merkitsevät työttömyyttä monille. Koko laaja pätkä-, vuokra-, harjoittelija-, projekti-, silppu-, osa-aika- ja free lancer –työläisten joukko menettää säästöissä työmahdollisuutensa.

Kun kunnat ”sopeuttavat henkilöstömenojaan” ilman irtisanomisia, luovutaan projekteista, sijaisuuksista ja määräaikaisista työsuhteista. Käytännössä säästöt kaatuvat sen työntekijäryhmän niskoille, jonka leipä on muutenkin epävarminta ja edut pienimmät. Usein he ovat pienten lasten vanhempia, nuoria, maahanmuuttajia tai sitten muuten taloudellisesti tiukoilla.

Lopetettaisiinko tekopyhä puhe siitä, että ketään ei irtisanota? On hieno osoitus yhteisvastuusta, jos vakituiset työpaikat säilytetään, mutta työpaikkojen vieminen prekariaatilta merkitsee sitä, että päävastuun taantumasta kantavat ne, joilla siihen on huonoimmat resurssit.