24.2.10

Kuka tätä maata oikein johtaa?

Viime viikolla YLE uutisoi, että valtioneuvoston kanslia on pestannut amerikkalaisen konsulttiyhtiön McKinsey&Company ideoimaan Suomelle seuraavaa hallitusohjelmaa.

Tiettävästi kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa hallitusohjelmaan käytetään konsulttia. Yleensähän kai ajatellaan, että poliittiset päätökset tekee kansa, vaaleissa valitsemansa hallituksen välityksellä. Eikä siis edellinen hallitus konsulttifirman välityksellä.

Kuinka väärässä sitä voikaan olla. Pienellä googlauksella saa nimittäin selville, että nyt palkatulla konsulttifirmalla on ollut jo aikaisemmin vahvoja näkemyksiä Suomen menestystekijöistä. Vuonna 2007 se julkaisi raportin Suomen talous, joka lähtee vähintään kahden prosentin talouskasvusta. Julkaisu mainostaa olevansa taloudellisesti ja poliittisesti riippumaton, siis McKinsey&Company on vähän niin kuin hyväntekeväisyytenä rahoittanut Suomelle toimintaohjeet?

Mitä konsultit sitten meille ehdottavat? Aloin kerätä raportin suosituksia Suomen valtiolle. Hassu juttu, ne tuntuivat kovin tutuilta… Niinpä laitoin jokaisen perään merkinnän, onko uudistus kenties jo ehditty toteuttaa (OK) tai onko sen saavuttamiseksi ainakin tehty jotain (KESKEN). Ihan kaikista en tiennyt (?).

Alla lopullinen listaus toimintasuosituksista. (Siis vain konkreettiset, lukuisia epämääräisiä ”kehittämisiä”, ”kouluttamisia” ja ”selkiyttämisiä” en kirjannut.)

Kunnat:
1) lukumäärän vähentäminen - OK
2) tilaaja-tuottajamallin (siis markkinalogiikan) käyttöön otto kuntapalveluiden tuottamisessa - OK
3) yhtiöiden ja liikelaitosten perustaminen, jotta palveluita olisi helpompi tuotteistaa vientiin – KESKEN
4) Yhtenäisen pääkaupunkiseudun metropolialueen kehittäminen - KESKEN

Verot ja muut maksut
1) Työnantajamaksujen pienentäminen - OK
2) Ansioverotuksen keventäminen – OK
3) Kotitalousvähennyksen korottaminen ja laajentaminen uusiin palveluihin – OK
4) Alkoholin ja tupakkatuotteiden verotuksen kiristäminen – OK
5) Julkisen terveydenhuollon maksujen korotus - OK

Tukijärjestelmät
1) Tuloloukkujen purkaminen – KESKEN
2) Yrittäjän omistusasunnon suojaaminen konkurssilta yrittäjäriskin pienentämiseksi - ?
3) Työttömyysturvan ehtojen tiukentaminen vapaamatkustajuuden estämiseksi - OK

Koulutus
1) Yritysten aseman vahvistaminen yliopistohallinnossa - OK
2) Opinto-oikeuden ajallinen rajoittaminen opiskeluaikojen lyhentämiseksi – KESKEN
3) Korkeakoulutuspaikkoja kohdentaminen yritysten mahdollisille kasvualoille – OK
4) Opintoseteli – KESKEN
5) Opetuksen maksullisuus muualta tuleville ja hitaasti valmistuville – KESKEN
6) Yliopistovirkojen lakkauttaminen – OK
7) Venäjän ja kiinan kielten opetuksen lisääminen - ?

Yrityselämä
1) Kansainvälisten koulujen lisääminen – OK
2) Kansainvälisille yrityksille suunnatun markkinoinnin lisääminen – OK
3) Verotuettu ”vaihtoehtopörssi” pienille yrityksille - ?
4) Asuntotuotannon lisääminen pääkaupunkiseudulla ulkomaalaisten osaajien houkuttelemiseksi - ?

Edellinen on jopa nykyistä hallitusohjelmaa kattavampi listaus viime vuosien keskeisistä poliittisista uudistuksista – siinähän mainitaan työnantajamaksujen alentaminenkin, jota ei hallitusohjelmaan iletty laittaa, mutta joka astui voimaan vuosi sitten. Kun tähän raporttiin yhdistetään valtioneuvoston tuore tilaus, ei tarvitse olla salaliittoparanoidi epäilläkseen hämäriä kytköksiä McKinseyn ja hallituksen välillä…

Herää kysymys: mihin vaaleja, kansanedustuslaitosta, kunnanvaltuutettuja, hallitusta ja koko tätä kallista demokratiasirkusta tarvitaan, jos päätökset tekee yksityinen amerikkalaisfirma? Ja vielä omalla kustannuksellaan.

Muuten, ehkä kiinnostavinta raportissa on vaatimus kansalaisten asenteiden muokkaamisesta. Maan taloutta näyttävät nimittäin pahiten uhkaavan tavalliset ihmiset, jotka sitkeästi pitävät kiinni ruoastaan, kodeistaan ja julkisista palveluista. Raportissa ehdotetaankin ihmisten ”totuttujen ajatusmallien” muuttamista siten, että he jatkossa suostuisivat
- opiskelemaan entistä nopeammin
- pysymään työelämässä yli 65-vuotiaaksi
- hankkimaan yksityisen eläkevakuutuksen
- maksamaan enemmän julkisten terveyspalvelujen käytöstä
- luopumaan lähipalveluista
- vaihtamaan paikkakuntaa ja alaa työelämän vaatimusten mukaan
- sopimaan työajoista ”joustavasti työnantajan ja omien tarpeiden mukaan”
- hakeutumaan yrittäjiksi

Paljon ikävää sitä porvarihallitukselta osattiinkin odottaa, mutta päätösten ulkoistaminen yksityiselle firmalle oli sentään yllätys.

16.2.10

Sivistysyliopistosta sekatavarapuodiksi?

Eilen Oulun yliopiston väki järjesti mielenilmauksen, jolla se vastustaa käynnistyneitä yt-neuvotteluita. Potkut uhkaavat paria sataa työntekijää. Meillä Tampereella kokoontui ehkä parin sadan porukka tukimielenosoitukseen. Oli helppo kompata, sillä rahasta on pula täälläkin.

Ministerit vakuuttelevat, ettei opetus kärsi. Mutta kyllä kai se vähän kärsii, jos ei ole opettajia. Omalla laitoksellani sosiologian yliassari hoitaa yksinään opetuksen, jotka vielä syksyllä jaettiin kahdelle. Hänen työnkuvaansa kuuluisi myös tutkimus, mutta epäilen, että siihen ei aikaa jää.

Hallitus on sitä mieltä, ettei talousvaikeuksilla ole mitään tekemistä vuoden alusta voimaan astuneen yliopistouudistuksen kanssa. Ihan näin se ei ole, vaikka taustalla on tietysti myös aikaisempia muutoksia sekä valtion säästökuuri. Ainakin voi sanoa, ettei uusi yliopistolaki ole tilannetta parantanut.

Yliopistouudistuksen myötä talouselämä kiristi entisestään otettaan yliopistoilla. Se tarkoittaa, että suoraan rahaksi muutettava tutkimus valtaa tilaa muulta tieteeltä. Jatkossa painotetaan taloudellis-teknologisia aloja ja niilläkin entistä enemmän soveltavaa tutkimusta.

Eivät yliopistot ole tähänkään saakka mitään ihannetyöpaikkoja olleet. En myöskään pidä pahana sitä, että yliopistot etsivät yhteistyömahdollisuuksia yritysmaailman kanssa. Mutta tutkimuksen suuntaaminen ensisijaisesti talouselämälle on yliopistojen loppu. Käy niin kuin Thatcherin ajan Briteissä, kun sosiologit vaativat sosiaaliturvaa ja kritisoivat markkinavetoisia uudistuksia, hallitus lakkautti koko tieteenalan. Mikä yritys muka haluaisi tukea markkinoita kritisoivaa tutkimusta?

Vielä isompi ongelma tässä talouden ja tieteen pakkoavioliitossa on, että puolisot toimivat eri logiikoilla: akateemisessa yhteisössä kannattaa julkaista tutkimustulokset mahdollisimman nopeasti ja laajalti, sillä mitä enemmän muut hyödyntävät työtäsi, sitä enemmän se tietää mainetta ja rahoitusta. Yritysmaailmassa taas pelataan salausten ja patenttien kanssa, koska se on menestymisen ehto.

Perinteisesti tieteessä ajatellaan, että tieto on edistyvää ja yhteisöllistä, siis kaikki minun tutkimukseni rakentavat aikaisempien tutkijoiden työlle, keskustelevat aikalaistutkijoiden kanssa ja valmistavat tietä tulevalle tutkimukselle. Yritysmaailmassa tutkimus taas on itsekästä: muiden keräämää tietoa voidaan kyllä hyödyntää, mutta omaa panosta ei haluta antaa muiden käytettäväksi.

Suomalaisen tieteen tulevaisuudesta päättivät poliitikot, joista valtaosa ei näytä erottavan yliopistoa elokuvastudiosta. Muutoksen seurauksena yliopistojen taloudellinen autonomia kasvoi, mutta tieteellinen kapeni. Sivistyksen ja jakamisen ihanteiden sijaan suositaan harakkatutkimusta, jossa kaikki kelpaa, kunhan se kiiltää ja kuuluu yksin minulle.

7.2.10

Nuorisopolitiikasta

Viime aikoina minua on usein tituleerattu trendikkääksi – saan haastattelupyyntöjä ”nuorekkaisiin” medioihin ja minulta tilataan ”räväköitä” kirjoituksia yhteiskunnallisista asioista. En tiedä, mistä tämä väärinkäsitys on syntynyt.

Selvää on, että oikeasti minä en ole nuorekas. Olen keski-ikäinen tosikko, olen ollut lapsesta saakka, ja olen ylpeä siitä. Kuuntelen keski-ikäisten musiikkia, pukeudun kuin keski-ikäinen ja arvostan tasaisen keski-ikäistä elämää, jossa suurimmat mielenkuohut liittyvät uuden salaattikastikkeen hinta-laatu –suhteeseen. Jos joskus vahingossa olen kirjoittanut jotakin ajankohtaista, se johtuu vain siitä, että riittävästi jälkeen jäänyt tuntuu aina tuoreelta. Nuoret ja trendikkäät ihmiset vähän pelottavat minua, saavat tuntemaan itseni pölyiseksi ja epävarmaksi.

Ja silti uskon, että minulla on yhtä ja toista yhteistä monienkin keski-ikäistä nuorempien kanssa.

Ensinnäkin minua yhdistää heihin ikäni. Viime vuosien eläkelinjausten ansiosta me kolmikymppiset emme tule koskaan saamaan niin hyvää eläkettä kuin vanhempamme, emme edes pitkästä yhtäjaksoisesta palkkatyöurasta. Useimmillehan sellaista uraa ei tietysti tulekaan, sillä koulutus nappaa alkupäästä monta vuotta (vaikka ei enää takaakaan hyvää palkkaa) ja sen jälkeenkin työ on sellaista ansiomuodosta toiseen taapertamista, jossa eläkekertymät jäävät vähäisemmiksi. Kaukana on se aika, kun 15-vuotiaana mentiin tehtaaseen ja jäätiin aikanaan samasta paikasta eläkkeelle.

Toiseksi, meitä yhdistää ikä. Jos meidän vanhempiemme sukupolvikokemuksena oli hyvinvointivaltion rakentaminen, me taas olemme saaneet katsella sen vähittäistä raunioitumista. Ensin meni kouluista jälkiruuat, sitten jo oppikirjatkin. Vähän myöhemmin leikattiin lapsilisät ja kun lähdimme opiskelemaan, oli opintotuen reaaliarvo pudonnut hurjasti 80-luvun lopun kultavuosista. Me tiedämme, että viime kädessä ei järjestelmän varaan voi laskea.

Kolmanneksi kirjoituksiani määrittelee ikäni, sillä jos on 32-vuotias, on pakko ottaa maapallon kantokyky vakavasti. Emme me voi haaveilla siitä, että kaikki maailman ihmiset saisivat auton ja kesämökin. On valittava, pienennetäänkö resurssisyöppöjen suomalaisten ekologista jalanjälkeä, jotta kaikille saataisiin edes ruoka, vaatteet ja asunto. Vai jatketaanko vain viidakkomeiningillä – se ottaa joka ehtii.

Näistä tietysti syntyy jo yhtä ja toista, vaikka sitten sattuisikin olemaan sisimmältään perin keski-ikäinen henkilö.