12.6.10

Rippisalaisuutta pitäisi tukea, ei purkaa

Seurakuntien varjosta on viime kuukausina tullut esille lukuisia lasten hyväksikäyttötapauksia. Näistä osa on sattunut äskettäin, joistakin on vuosikymmeniä. Asia on herättänyt paljon keskustelua, sillä jotenkin sitä vaan ajattelee, että ammattiuskovaisten pitäisi olla vielä astetta parempia ihmisiä.

Nyt ratkaisuksi ehdotetaan rippisalaisuuden murtamista. Pitkään asiaa pyöriteltyäni olen kuitenkin säilyttämisen kannalla.

Tiedämme, että lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus tulee poliisin tietoon hyvin harvoin, vaikka viranomaisten ja auttamistyöntekijöiden ilmoitusvelvollisuutta on koko ajan kehitetty ja eri ammattiryhmiä on koulutettu havaitsemaan ja ottamaan puheeksi lasten kaltoinkohtelu. Tällaisen piilorikollisuuden kohdalla oikeusjärjestelmämme näyttää olevan avuton.

Jos ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen ei ole tuottanut merkittävää tulosta tähänkään saakka, on epärealistista olettaa, että rippisalaisuudesta luopuminen sen tekisi. Varsinkaan Suomessa, jossa ripillä käynti ei ole sosiaalinen normi. Siksi olisi korkea aika alkaa miettiä muita keinoja. Miten hyväksikäyttöä voitaisiin vielä paremmin ehkäistä ennalta?

Entä voisiko rippi jotenkin muuten kuin ilmoitusvelvollisuuden kautta toimia siltana rikoksesta oikeusjärjestelmään?

Traumaattista kokemusta voi käsitellä kahdella tapaa. Voi yrittää vaieta ja unohtaa – tai voi purkaa tapahtuneen keskusteluun. Jos kyseessä on väkivallanteko, olisi tietysti toivottavaa, että tekijä pyrkisi taakastaan hyvittämällä rikoksensa. Se kuitenkin edellyttää kykyä nimetä ja ymmärtää, mitä on tullut tehtyä. Ja seuraavaksi tarvitaan uskoa siihen, että pahimmankin teon jälkeen jää mahdollisuus valita vastuunkannon ja pakenemisen väliltä. Tässä prosessissa rippitraditio voisi toimia – ja on vaihtelevalla menestyksellä toiminutkin.

Ymmärrän hyvin rippisalaisuuden purkamista ehdottavien argumentit yhdenvertaisuudesta lain edessä ja rippiin sisältyvästä anteeksiannosta. Silti lähtisin mieluummin kehittämään ripin vastaanottajien koulutusta kuin ilmoitusvelvollisuutta.

5 kommenttia:

jormanen kirjoitti...

Ei tässä ole kysymys hyväksikäytön estämisestä eikä selvittämisestä. Maallisen vallan edustajat haluavat vain näyttää 'kaapin paikan' uskonnollisille yhteisöille. Keisarille mikä keisarin on...

Anonyymi kirjoitti...

Miksi pappia ei koske samat säännöt kuin muuta terveydenhoitohenkilökuntaa? Mikä antaa heille eri vapauden/kahleet toimia toisin? Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu, että onko näyttöä että rippisalaisuuden olemassa olo on parantunut uhrien asemaa?

Muiden keinojen miettiminen ei estä laittamasta kaikkia ihmisten kanssa työskenteleviä ammattikuntia samalle viivalle!

Lassi Kämäri kirjoitti...

Miksi ihmeessä pedofiili, joka on saanut ripissä anteeksi korkeimmalta mahdolliselta auktoriteetiltaan, Jumalalta, vaivautuisi enää tunnustamaan viranomaisille?

Toisaalta jos rippisalaisuus purettaisiin, pedofiili ei enää ripittäytyisi.

Ongelmallista on myös se, että pedofiilit uskovat tekevänsä oikein, uskovat peräti uhrien nauttivan.

Eikö pappeja koske lainsäädäntö? Rippi tekee papista pedofiilin rikostoverin.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Tässä kirkkopoliittisessa keskustelussa on nyt fundamentaalinen ongelma. Vääriä perusteluja heitellään ilman mitään historiantajua.

Nyt tarvitaan vähän teologiaa ja tietoa, kun puhutaan teologisista asioista.

Mikä on ev.lut kirkon oppi, mistä nyt vouhotetaan?

Mitä on protestanttinen tervejärkisyys uskonnollisissa asioissa?

Kun protestantit tekivät selvän pesäeron katolilaiseen magiaoppiin ja pappien puolijumalakulttiin, rippisalaisuus purettiin selväjärkisesti, opillisesti ja käytännöllisesti.

Ruotsin kuningas taas otti sen uudestaan käyttöön, kun Ruotsin kuninkaat olivat tottuneet saamaan katoliselta papilta anteeksi salamurhat ja salavuoteudet sormia napsauttamalla.

Historiaa!
Yllätys, yllätys.

A-Talkissa (kts Areena) tuohtunut pastori viittasi rippisalaisuuden perustelussa juuri siihen, että rippi olisi pelastuksen väline - mitä se ei ole missään tapauksessa Lutherin aloittaman järjellisen protestanttisuuden mukaan.

Rippi ei ole sakramentti eli pelastusta/valaistumista aiheuttava toimenpide protestanttisessa uskonkäsityksessä.

Silti papit ja piispat ovat julkisuudessa nyt vouhottaneet siitä kuin sakramenttina.

Mielenkiintoista tämä katolilaisen harhaopin yllättävä suosio. Nostalgiaa?

Taustalla on idea ja toive papin roolista Jumalan sijaisena, että pappi edustaisi oikeasti Jumalaa - mikä on harhaoppi protestanttiselle Jumalakuvalle ja yleiselle pappeudelle/inhimillisyydelle kaikin tavoin.

Ja sitten tärkein pointti.

Jeesus (ja Luther) korostivat vastuuta syntien tunnustamisen ensisijaisena funktiona.

Rippisalaisuus on karmea uskonnollinen fantasia kirkon jumalallisesta voimasta antaa anteeksi, jotta yksilö ei ottaisi vastuuta elämästään - vaan olisi riippuvainen pappien maagisista voimista.

Matleena kirjoitti...

Rippi voi olla keino saada pedofiili kohtaamaan tekonsa. Hän joutuu sen kertomaan, pukemaan sanoiksi. Ripin vastaanottajassa hän näkee inhimillisen reaktion siihen, mitä on tullut tehtyä. Hän on astumassa fantasiamaailmasta todellisuuteen. Rippi voi olla ainoa keino vaikuttaa pahantekijään, saada hänet lopettamaan. Pappi ei voi antaa anteeksi, tai siis siitä ei ole kysymys, vaan totuuden kohtaamisesta.