11.11.10

Maahanmuuton vaikutukset

Maahanmuuton vaikutukset Suomen työmarkkinoihin ja julkiseen sektoriin ovat olleet intohimoisen pohdinnan alla. Esittelen tässä tutkija Matti Sarvimäen tuoreen artikkelin aiheesta. Sarvimäki on koonnut yhteen suomalaistutkimusta ja täydentää sitä kansainvälisellä kirjallisuudella.

Ensin on kuitenkin muistutettava, että toistaiseksi tiedämme maahanmuuton vaikutuksista Suomelle hyvin vähän. Viimeisin siirtolaisvaihe alkoi vasta 1990-luvulla, joten tutkimustakaan ei ole olemassa kuin lyhyeltä ajalta. Edelleen maahanmuuttajataustaisia on meillä vain kolmisen prosenttia, kun Kanadassa, Australiassa ja Sveitsissä heitä on viidennes väestöstä ja USA:ssa ja Ruotsissakin yli 10%.

Luotettavan yleiskuvan saamista vaikeuttaa tietenkin sekin, etteivät maahanmuuttajat ole yhtenäinen ryhmä, vaan eroavat toisistaan vähintään yhtä paljon kuin kantasuomalaisista. Lähtömaa, kielitaito, sukupuoli, koulutustausta, oleskeluperuste ja muutosta kulunut aika vaikuttavat kaikki maahanmuuttajan asemaan Suomessa. Useimmiten tutkimuksista myös puuttuu isoja ulkomaalaisryhmiä, ainakin väliaikaisesti maassa oleskelevat keikkatyöntekijät ja paperittomat siirtolaiset.

Ovatko maahanmuuttajat työn vieroksujia?

Sarvimäen artikkelin mukaan maahanmuuttajat työllistyvät aluksi kantasuomalaisia harvemmin, mutta vuosien myötä työn saaminen helpottuu. Työllisyyserojen tasoittuessakin maahanmuuttajien tulot pysyvät merkittävästi suomalaisia alhaisempina. Tyypillisesti maahanmuuttaja siis työllistyy kotouduttuaan, mutta kantasuomalaisten vieroksumille matalapalkka-aloille.

Työllistyneistä maahanmuuttajista suhteellisen moni (kantasuomalaisia useampi) toimii yrittäjänä. Suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä pienyrittäjyys kielii sekin usein heikosta työmarkkina-asemasta, sillä useimmat työllistyvät mieluummin palkkatöihin.

Vievätkö ne meiltä työt...

Tutkijatkin kiistelevät siitä, miten maahanmuutto vaikuttaa kantaväestön työmarkkina-asemaan. Sarvimäen mukaan vallitsevana käsityksenä kuitenkin on, ettei maahanmuutolla ole merkittävää vaikutusta kantaväestön palkkoihin tai työllisyyteen.

Miten tämä on mahdollista? Avoimessa taloudessa ei työvoiman tarjonnan lisääminen välttämättä johda kilpailun kiristymiseen, sillä siirtolaisuus vaikuttaa myös kulutukseen ja eri toimialojen keskinäisiin suhteisiin. Lisäksi väestön kasvu voi johtaa toimialojen laajentumiseen, mikä puolestaan synnyttää kielitaitoista kantaväestöä suosivia johtamisen, kuljetuksen ja markkinoinnin työpaikkoja. Työllisyys ei siis ole nollasummapeliä, vaan työmarkkinoilla vaikuttaa samanaikaisesti monenlaisia mekanismeja.

...vai ylikuormittavatko hyvinvointivaltion?
On mahdollista laskea, paljonko jokin ryhmä kuluttaa julkisia varoja. Esimerkiksi Dustman kumppaneineen arvioi, että uusista EU-maista Britanniaan muuttaneet henkilöt maksoivat vuosina 2005-2009 noin 1,4 kertaa enemmän veroja kuin aiheuttivat julkiselle sektorille menoja. Britanniaan syntyneiden kohdalla vastaava luku oli 0,9 - eli kantaväestö oli julkiselle sektorille nettorasite.

Tällaiset mekaaniset laskelmat ovat kuitenkin vaikeasti hyödynnettävissä, sillä todellisuudessa ihmisten julkisen sektorin käyttö jakaantuu yksilöiden välillä ja elinkaaren mittaan epätasaisesti. Ihmiset kuluttavat julkisen sektorin palveluja eniten lapsina ja vanhuudessa, kun taas veronmaksu ajoittuu elämän keskivaiheille. Laskemista vaikeuttaa entisestään se, että maahanmuuttajat ovat useimmiten työikäisiä ja merkittävä osa heistä palaa lähtömaahansa ennen eläkeikää. Siten huoltovaiheet jää lähtömaan maksettavaksi.

Olemassa olevan tutkimuksen perusteella Sarvimäki toteaa, että vaikka maahanmuuton nettovaikutuksen etumerkkiä (-/+?) on vaikea sanoa, joka tapauksessa vaikutus on vähäinen.

Summa summarum

Sarvimäen artikkelin voisi tiivistää näin: maahanmuutolla ei näyttäisi olevan sellaisia rakenteellisia vaikutuksia, että paniikkiin olisi mitään syytä.

Ehdotankin, että maahanmuuttokeskustelussa lopetetaan pirujen seinille maalailu ja keskitytään sen sijaan pohtimaan niitä konkreettisia haasteita, ongelmia ja mahdollisuuksia, joita siirtolaisuus tuo tullessaan.


Dustman, Frattini & Halls (2010) Assessing the Fiscal Costs and Benefits of A8 Migration to the UK. Fiscal Studies 31.

Sarvimäki Matti (2010) Maahanmuuton taloustiede: lyhyt johdatus. Kansantalouden aikakauskirja 3.

6.11.10

Jannen muistoksi

26.10. meidät jätti Janne Harju, hyvä toveri ja vasemmistoliikkeen lapsi. Janne vaikutti Tampereella sekä puolueessa että kansalaisjärjestöissä. Parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Vasemmistonuorissa, jossa hän toimi aktiivisesti yli kymmenen vuoden ajan.

Jannen anarkistinen elämänasenne sai minut monta kertaa suuttumaan, ehkä kateelliseksikin. Hän oli älykäs ja retorisesti taitava, mutta kieltäytyi järjestelmällisesti käyttämästä lahjojaan uran rakentamiseen tai muuhun tavanomaiseen. Hänelle tärkeitä olivat sakkipeli, hyvä kirja ja keskustelut ystävien kanssa. Janne lottosi mielellään, mutta ei rahaa saadakseen, vaan koska oli vain hauska unelmoida.

En edes muista, milloin tapasimme ensimmäisen kerran. Janne oli mukana, kun paransimme maailmaa, väittelimme, opiskelimme, osoitimme mieltä tai juoksimme poliiseja karkuun liisteriämpäriä raahaten. Hän suhtautui maailmaan lempeän sarkastisesti, enkä koskaan nähnyt hänen pelkäävän – paitsi ehkä toisen päästämistä ihan lähelle.

Sitten meistä muista tuli keski-ikäisiä, mutta Janne säilyi nuorena ja vanhana, niin kuin hän aina oli ollut. Hän jäi Hämeen vasemmistonuorten toimistolle, poltteli piippua ja odotteli uusia tulisieluja uusiin kamppailuihin. Toiseksi asemapaikaksi muodostui Pispalan kirjasto, jonka epämuodollisen pölyinen tunnelma oli kuin Jannelle tehty. Vuonna 2009 hän suorittikin kirjastoalan ammattitutkinnon.

Sairastumisensa jälkeen Janne suojeli yksityisyyttään entistä tarkemmin. Silti luulen, että hän suhtautui tilanteeseen paremmin kuin me muut. "Kun minulle järjestetään hautajaiset, toivon, että arkku tuodaan sinne vartin myöhässä", hän vitsaili, viitaten krooniseen tapaansa myöhästyä kaikkialta.

Jannella oli tapana uhota, että Tampereen valtauksen satavuotispäivänä hän käy pystyttämässä punalipun raatihuoneen katolle. Se jää nyt kuitenkin tekemättä, niin kuin liian monta muutakin asiaa.

Lepää silti rauhassa toveri Harju. Me ei päästetä lippua laahaamaan.


Jannen muistelutilaisuus järjestetään Tampereella Telakalla 5.12.

4.11.10

Eiköhän lakkauteta koko nuoruus

Virallinen Suomi on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Nuorison pelastukseksi kootaan moniammatillisia tiimejä, ylläpidetään työpajoja ja laaditaan tutkimusohjelmia. Välillä pysähdytään sitten hengästyneinä ihmettelemään, mksei mikään tunnu riittävän.

Itse en haluaisi puhua lainkaan nuorten syrjäytymisestä. Minusta kyse on pikemminkin vieraantumisesta. Siinä missä edellinen käsite arvioi nuoria virallisen yhteiskunnan kipupisteenä, jälkimmäinen korostaa nuorten omaa näkökulmaa. Se kysyy, miltä yhteiskunta näyttää nuoren silmin ja mitä sillä on nuorelle tarjota.

Teiniperspektiivistä on helppo ymmärtää, miksi syrjäytymisen vastaiset hankkeet toimivat niin huonosti. Irralliset projektit eivät riitä paikkaamaan sitä surkeaa tosiasiaa, että aikuisten järjestelmä suhtautuu nuoriin johdonmukaisen epäilevästi, usein jopa vihamielisesti..

Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että lapsiperheiden köyhyyden on annettu lisääntyä jo parikymmentä vuotta tai että pidämme järkevänä vangita lapset päivittäin laitoksiin, joissa heille opetetaan aivan muita asioita kuin mitä elämässä selviäminen edellyttäisi. En viittaa myöskään siihen, miten työmarkkinoilla nuoret (maahanmuuttajien ohella) joutuvat muita useammin taipumaan kohtuuttomiin työehtoihin.

Vihamielisyydellä tarkoitan sitä, miten meillä on luvallista puhua nuorista ongelmana. Bussipysäkeillä ja kampaajalla käydessä saa kuulla, kuinka laiskoja, turmeltuneita ja huonokäytöksisiä nykyajan nuoret ovat – eikä päivittelijöitä näytä yhtään haittaavan, vaikka kuuloetäisyydellä olisi joku teini-ikäinen. Lehtiä lukiessa voisi luulla, etteivät nuoret muuta teekään kuin tappelevat, ökykuluttavat, juopottelevat ja pervoilevat internetissä.

Toinen median nuorisoteema, miten nämä miniterroristit saataisiin kuriin. Nuoriin kohdistetaan kieltoja ja rajoituksia miettimättä lainkaan, onko reilua rangaista kokonaista ikäluokkaa sen yksittäisten jäsenten toilailuista. Varsinkin kun kyse on nuorista ihmisistä, jotka vasta harjoittelevat elämää.

Niinpä meilläkin ovat kauppakeskukset kokeilleet ”teinikarkottimia”, joiden lähettämä signaali jää aikuisilta kuulematta, mutta häiritsee lapsia ja nuoria. Kunnat tehtailevat ”asiaton oleskelu kielletty” –kylttejä, joiden perusteella poliisi voi häätää puistoon, parkkipaikalle tai koulun pihaan kerääntyneet nuoret (aikuisethan siellä eivät joudu värjöttelemään, heille on kokoontumispaikkoja sisätiloissa…).

Niin kuin muutkin demonit, myös nuoret näyttävät muuttuvan erityisen vaarallisiksi pimeässä. Monet huoltoasemat hyväksyvät nuoria asiakkaita vain päiväsaikaan. Rajoitusten taustalla on varmaankin aitoja konflikteja, mutta mikä meteli syntyisikään, jos yksittäistapausten perusteella vastaava kielto kohdistettaisiin kaikkiin romaneihin, miehiin tai turkulaisiin! Vielä hurjempia ovat vaatimukset nuorten öisistä ulkonaliikkumiskielloista – yleensähän tällaisia määräyksiä käytetään vain totalitaarisissa järjestelmissä tai hyvin vakavissa kriisitilanteissa.

Sain aiheen tähän tekstiin, kun kuulin eräässä kunnassa ehdotetun puistojen penkeille piikkejä, jotka estäisivät istumisen. Niillä kuulemma saataisiin vihdoin nuorison hävytön velttoilu kuriin…

Ihan vakavasti, eikö tällä tavoin suhtautuvassa yhteiskunnassa ole vain luonnollista, että nuoret ottavat etäisyyttä? Miksi nuoret kantaisivat vastuuta ja kunnioittaisivat yhteisiä pelisääntöjä, jos heitä kohdellaan paarialuokkana?

Asiat voisivat olla toisin. Jos Suomen aikuiset hillitsisivät kännisikailuaan, voisivat nuoret tulla iltaisin ravintoloihin, niin kuin muualla Euroopassa. Jos myöhäisillan pelivuorot varattaisiin aikuisille, pääsisivät nuoret harrastamaan liikuntaa alkuillasta ja siten ajoissa nukkumaan. Jos kansakunta kohtelisi nuoriaan ongelman sijasta ylpeydellä, ehkä nämä sitä myös olisivat.

Ehkä seuraava nuorten syrjäytymishanke kannattaisikin suunnata aikuisten asennekasvatukseen?